Arvio: Suomen Teollisuussijoituksen roolia kasvuyritysten rahoittajana ja toimintaympäristön kehittäjänä tulisi vahvistaa

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Työ- ja elinkeinoministeriö

Suomen Teollisuussijoitus Oy:llä (Tesi) on ollut toiminta-aikanaan merkittävä vaikutus pääoma-sijoitusmarkkinan kehitykseen ja rahastojen syntymiseen Suomessa. Tesin hallitsevaa markkina-asemaa ja merkittäviä varoja tulisi hyödyntää nykyistä tehokkaammin toimivan kaupallisen pääomasijoitusmarkkinan kehittämiseksi ja kansainvälistämiseksi. 

Näin arvioidaan 9.1.2014 julkaistusta Suomen Teollisuussijoituksen kansainvälisessä arvioinnissa. 

Yhtiö on myötävaikuttanut erityisesti yritysten kasvuvaiheen sijoitusten kasvuun, sillä sen osuus Suomen venture capital- ja kasvurahoituksesta on 30–40 prosenttia. Tesin tavoitetason nosto edellyttää raportin mukaan TEM:n omistajaohjauksen selkeyttämistä ja terävöittämistä. 

Yhtiön sijoitustoiminnan pääpaino on asteittain viime vuosina siirtynyt myöhäisemmän vaiheen rahoitukseen, mikä ei arvioinnin mukaan vastaa markkinoiden nykyistä tarvetta. 

Tesi korjaa markkinapuutteita

Kanssasijoittajat ja yhteistyökumppanit pitävät Tesin toimintaa ammattimaisena ja markkinapuutteita korjaavana. Yhtiön toiminta-ajatus ja yleistavoite on melko selkeä. Yhtiö toimii huomattavan itsenäisesti ja keskittyy yksittäisten sijoitusten hoitamiseen. Pääomasijoitusmarkkinan yleisellä kehittämisellä ei ole merkittävää roolia yhtiön toiminnassa.

– Tesin arviointi osoittaa, kuinka yhtiö on tehnyt vakuuttavaa työtä omalla alueellaan ja vakiinnuttanut luottamuksen toimintaansa. Alati muuttuvassa maailmassa on kuitenkin tilausta Tesin kaltaiselle toimijalle, joka ottaa entisestään vastuuta koko suomalaisen pääomamarkkinan kehittämisessä, toteaa elinkeinoministeri Jan Vapaavuori.

Arvioinnissa esitetään, että omistajaohjauksen nykyisten reunaehtojen puitteissa tavoiteasetantaa tulisi uudistaa ja laajentaa siten, että toiminta edistäisi selkeämmin yksityisen sektorin toimijakentän kehittymistä ja sen palveluosaamisen kasvattamista pääomasijoitustoiminnassa. Tavoiteasetannassa tulisi myös nykyistä kattavammin ottaa huomioon valtion teollisuus- ja innovaatiopoliittiset tavoitteet. 

Painopiste yksityisen lisärahan houkuttelussa markkinoille

Tesin painopisteinä tulisi olla uusien rahastotoimijoiden aikaan saaminen ja yksityisen rahan houkuttelu markkinoille. Yhtiön pitäisi asteittain pyrkiä korvaamaan julkisia panostuksia yksityisellä rahalla valtion ylisuuren rahoitusosuuden pienentämiseksi vertailumaiden tasolle. Sijoitusten tulisi jatkossa kohdistua aikaisempaa selkeästi pienempään määrään yrityksiä siten, että sijoitusten yksikkökoko on riittävä kansainvälistymisen mahdollistamiseksi. 

Pitkällä aikavälillä tulisi Suomeen luoda kansainvälisesti kilpailukykyinen yksityiseen rahoitukseen perustuva innovaatioiden kaupallistamisrahoitus- ja pääomasijoitusmarkkina ja sitä tukeva toimintaympäristöä. Lyhyellä aikavälillä tulisi varmistaa nykyisen julkisrahoitusjärjestelmän toimivuus yhtenä kokonaisuutena, sekä edellytysten luominen toimivan yksityiseen rahaan perustuvan markkinan syntymiselle. 

– On syytä huomioida, että yritysrahoituskentässä Tesi on vain yksi – joskin tärkeä – toimija. Olemme jo aiemmin aloittaneet yritysrahoituksen tilanteen tarkastelun, jotta kansainvälistyvät ja kasvavat yritykset saisivat riittävää taustatukea valtion rahoituselementeistä, Vapaavuori sanoo. 

Tesi on julkishallinnon suurin toimija pääomasijoituskentässä. Sen noin 400 miljoonan euron sijoituksista noin puolet kohdistuu yritysten alku- tai kasvuvaiheen rahoitukseen ja toinen puoli myöhäisempään ns. buyout-vaiheeseen. Omistajaohjauksen reunaehtojen mukaan yhtiö tekee sijoitukset markkinaehtoisesti yhdessä ja samoilla ehdoilla yksityisten sijoittajien kanssa ja toiminnan on oltava pitkällä aikavälillä kannattavaa.

VALOR NAG Partners Oy:n tekemä arvio on luettavissa TEM:n verkkosivuilla osoitteessa www.tem.fi/publications 

 

Lisätiedot:

elinkeinoministerin erityisavustaja Pete Pokkinen, p. 040 756 7180
teollisuusneuvos Sakari Immonen, TEM, p. 029 50 63665