Etsimme Venture Capital -sijoitukset tiimiin sijoituspäällikköä

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Työssäsi analysoit ja arvioit teknologialähtöisiä kasvuyrityksiä sijoituskohteina. Neuvottelet sijoituksiin ja sijoituksista irtautumisiin liittyvistä sopimusehdoista, sekä laadit esityksiä yhtiömme päätöksentekoa varten. Osallistut yritysten hallitustyöskentelyyn ja vaikutat arvonluontiin sekä rakennat kotimaisia ja kansainvälisiä kanssasijoittajasuhteita. Teet yhteistyötä Teollisuussijoituksen muiden tiimien kanssa ja avustat johtoa. Osaamisellasi varmistat sijoitusprosessimme laadun ja sujuvuuden.

Sinulla on ainakin neljän vuoden työkokemus esimerkiksi liiketoiminnan kehittämisestä, rahoitussektorilta, investointipankkitoiminnasta tai liikkeenjohdon konsultoinnista. Kokemus pääomasijoittamisesta on etu, mutta ei edellytys. Korkeakoulututkinto, mielellään DI tai KTM, antaa hyvän pohjan rahoitus- ja arvonkehitystyöhön.

Hahmotat yksityiskohdat osana asiakokonaisuutta. Olet joustava yhteistyökumppani ja priorisoit asioita keskittyen samanaikaisesti usean valmisteltavan hankkeen läpivientiin. Projektimainen työskentely on sinulle tuttua.

Olet vastuullinen, aloitteellinen ja ennakkoluuloton. Esiinnyt vakuuttavasti ja perustelet näkökantasi johdonmukaisesti sekä suomeksi että englanniksi. Kirjoitat selkeää tekstiä ja olet taitava esitysmateriaalien valmistelussa.

Vaikutamme ja kehitämme aktiivisesti ja rohkeasti sekä teemme tulosta yhdessä.

Uskalla kasvaa – Dare to grow

Lisätiedusteluihin vastaa Martti Kangas, Wilma Consulting Oy, puh. 040 700 7754 / martti@wilmaconsulting.fi

Työsuhde on vakituinen ja kokopäiväinen. Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen 18.10.2016 mennessä sähköpostilla osoitteeseen haku@wilmaconsulting.fi

 

 

Olemme pääomasijoitusyhtiö, joka vauhdittaa yritysten menestystarinoita rahastosijoittamisen ja suorien sijoitusten kautta. Toimimme aktiivisena vähemmistöomistajana, jolla on liiketoimintaosaamista ja kansainvälisiä verkostoja yrityksen kasvustrategian toteuttamiseksi. Teollisuussijoituksen hallinnoitavien varojen kokonaismäärä on 1 miljardi euroa ja kohdeyritysten lukumäärä yhteensä 660. Toimitilamme sijaitsevat Helsingin ydinkeskustassa, ja muutamme Ruoholahteen vuodenvaihteessa. www.teollisuussijoitus.fi ja @TesiFII