Lääketieteen teknologiayritys Nexstim Oy keräsi 8 miljoonaa euroa riskipääomaa

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Lääketieteen teknologiayritys Nexstim Oy ilmoitti torstaina 8 miljoonan euron rahoituskierroksen päättyneen onnistuneesti. Uusina sijoittajina mukaan tulivat ruotsalainen HealthCap, eurooppalainen LSP (Life Sciences Partners) ja Suomen Teollisuussijoitus Oy, joista HealthCap toimii johtavana sijoittajana. Sitra, jo ennestään osakas Nexstimissä, osallistui myös tähän kierrokseen.

Nexstim kehittää ja kaupallistaa uudenlaista aivojen diagnosointi- ja terapiatekniikkaa. Merkittävä pääomasijoitus Nexstimiin mahdollistaa ulkomaille suuntautuvan myynnin ja markkinoinnin kehittämisen huomattavasti laajemmilla kliinisten sovellusten markkinoilla. Nexstimin merkittävin lyhyen aikavälin päämäärä on käynnissä olevan kliinisen tutkimuksen loppuunsaattaminen. Tutkimus tähtää Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston (FDA:n) myöntämään myyntilupaan, joka mahdollistaa kaupallisen toiminnan aloittamisen strategisesti tärkeillä USA:n markkinoilla.

Nexstimin toimitusjohtaja Jukka-Pekka Särkkä kommentoi: ”On ilahduttavaa todeta, että johtavat eurooppalaiset life sciences -rahastot ymmärtävät kansainvälisten myynti- ja markkinointistrategioiden merkityksen sijoituspäätöksissään, mikä on ensiarvoisen tärkeää lääketieteellisten teknologiainnovaatioiden potentiaalin hyödyntämisessä.”

Nexstim on edelläkävijä aivojen diagnosointiin ja terapiaan tarkoitetun navigoidun aivostimulaation (Navigated Brain Stimulation, NBS) kehityksessä. NBS-järjestelmä yhdistää magneettistimulaation (Transcranial Magnetic Stimulation, TMS) stereotaktiseen navigointiin ja EEG-/EMG-mittauksiin. Navigoidussa aivostimulaatiossa hoitaja asettaa pienen käsikäyttöisen kelan potilaan pään yläpuolelle ja antaa sarjan lyhyitä magneettipulsseja, jotka hetkellisesti aktivoivat pienen alueen aivokuoresta. Aivojen kehittämät ja raajojen vastaanottamat elektroniset signaalit mitataan EEG-/EMG-vahvistimien avulla ja tehokas tietokone analysoi kerätyn informaation reaaliajassa. Magneettikuva aivojen rakenteesta kohdistetaan potilaan pään anatomian mukaisesti, ja näin voidaan ”navigoida stereotaktisesti”. Monitorista hoitaja pystyy havaitsemaan magneettipulssien tarkan sijainnin suhteessa aivokuoreen ja näin navigoida kelalla aivojen pinnalla vapaasti ja tarkasti, hyvin pitkälti kuten autolla ajettaessa GPS:n ohjastamana. NBS-järjestelmällä on laajat sovellukset aivojen toiminnallisessa diagnosoinnissa, muun muassa neurokirurgiaa edeltävässä edeltävän kriittisten liikeratojen kartoituksessa aivoissa, aivohalvauksen aiheuttaman vaurion arvioinnissa tai selkärangan eheyden varmistamisessa. Lisäksi Nexstimissä visioidaan, että kyky kohdistaa aivojen magneettistimulointi toistuvasti ja tarkasti luo lähitulevaisuudessa tehokkaan hoitokeinon useille erilaisista aivovaurioista ja aivosairauksista kärsiville, esimerkiksi halvauksen jälkeiseen kuntoutukseen, syvään masennukseen ja tinnitukseen. Toimenpiteenä NBS on täysin noninvasiivinen, kivuton ja se on todettu turvalliseksi vuosikymmenten aikana lukuisissa eri tutkimuksissa.

”Nexstim on kehittänyt teknologian, jolla on mahdollisuudet vallata ainutlaatuinen asema neurologiassa. Uskomme, että laitteilla, kuten Nexstimin NBS:llä, on merkittävä rooli keskushermostotautien hallinnassa ja hoidossa”, sanoo Johan Christenson, M.D., Ph.D., Partner, HealthCapista.

René Kuijten, M.D., Ph.D., MBA, General Partner, LSP:stä kommentoi: ”Olemme innoissamme pääsystä osakkaaksi yritykseen. Nexstimin teknologia tyydyttää selkeän lääketieteellisen tarpeen ja odotankin mahdollisuutta edesauttaa tämän teknologian vakiinnuttamista käytännön praktiikassa.”

Nexstim
Nexstimin perusti Risto Ilmoniemi vuonna 2000 ja pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Nexstim on ”spin-out” -yritys Teknillisestä korkeakoulusta ja se perustettiin stereotaktisen TMS:n ja korkearesoluutio EEG:n yhdistelmän kaupallistamiseen. Nexstimin hallussa ovat immateriaalioikeudet tutkimustuloksiin jotka ovat saatu pääosin Helsingin yliopistollisen keskussairaalan BioMag-laboratoriossa kahdeksan ensimmäisen tieteellisen tutkimusvuoden aikana. Nexstimin nykyisellä hallituksella ja johdolla on vankka kokemus lääketieteellisen teknologian maailmanlaajuisesta kaupallistamisesta, mukaan lukien Instrumentariumin Datex-yksiköstä. Yritys on toimittanut yli 30 järjestelmää, lähinnä tutkimuskäyttöön, Euroopan, Japanin, Taiwanin sekä USA:n sairaaloihin. www.nexstim.com

Suomen Teollisuussijoitus Oy
Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion pääomasijoitusyhtiö. Se sijoittaa valtion omaisuuden myynnistä kertyneitä varoja suomalaisen yritystoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen. Teollisuussijoitus sijoittaa kasvuyrityksiin suoraan ja pääomasijoitusrahastojen kautta, yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa. Kohteena ovat kaikki toimialat. Yhtiön sijoitusten ja sijoitussitoumusten kokonaismäärä on noin 430 miljoonaa euroa. www.teollisuussijoitus.fi

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jukka-Pekka Särkkä, Nexstim Oy
Puh. (09) 27271715 ja 040 538 9593,
jukka-pekka.sarkka(at)nexstim.com