Sveitsiläinen Emerald Fund III sijoittaa entsyymiyhtiö MetGeniin

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Kuva: MetGen Oy

Emerald Technology Ventures on tehnyt ensimmäisen sijoituksensa uudesta rahastostaan suomalaisyhtiö MetGeniin. MetGen kehittää teollisia entsyymiratkaisuja sellu- ja paperiteollisuudelle ja bioetanolin valmistukseen. Emerald sijoittaa yhtiöön yhdessä aiemmin julkistettujen sijoittajien, Sofinnova Partnersin, Teollisuussijoituksen, HST Partnersin, Finnveran ja Cleantech Investin kanssa. Viimeisen puolen vuoden aikana kerätyn sijoituskierroksen koko nousee näin 2,7 miljoonaan euroon.

Vuonna 2006 perustettu MetGen on kehittänyt teknologia-alustan luonnossa esiintyvien entsyymien muokkaamiseen. Teknologian avulla saadaan aikaan huomattavia katalysoivia ominaisuuksia vaativissa teollisissa käyttöolosuhteissa. Entsyymiratkaisuilla saavutetaan merkittäviä energiasäästöjä sellu- ja paperiteollisuudessa ja kustannussäästöjä bioetanolin valmistuksessa ei-ruoka-aineperäisestä biomassasta.

“Olemme erittäin tyytyväisiä, että saimme yhtiöön uuden korkeatasoisen sijoittajan. Emeraldin syvällinen teknologiaosaaminen ja kansainvälinen teollisten toimijoiden verkosto ovat meille yhtiön kasvun kannalta erityisen tärkeitä”, sanoo MetGenin toimitusjohtaja Alex Michine.

“Lähdemme innolla tukemaan MetGeniä sen kansainvälisessä kasvussa“, sanoo Gina Domanig, Emeraldin Managing Partner. “Uskomme, että MetGen on hieno mahdollisuus kasvavalla biotalouden alueella.“

“MetGen on yhtiö, jolla on ainutlaatuinen mahdollisuus tarjota uusia ratkaisuja yhdelle voimakkaimmin kasvavista bioteollisuuden markkinoista. MetGenin tuotteet täydentävät johtavien entsyymivalmistajien tuotteita”, jatkaa Emeraldin sijoitusjohtaja Philipp Hasler. Philipp Hasler on nimitetty MetGenin hallituksen jäseneksi.


Lisätietoja
:

Philipp Hasler, Investment Director, Emerald Technology Ventures
Puh: +41 44 269 61 28, sähköposti: philipp.hasler@emerald-ventures.com

Alex Michine, Toimitusjohtaja, MetGen
Puh: +358405433740, sähköposti: alex@metgen.com

 

MetGen kehittää disruptiivisia entsyymituotteita, joilla saavutetaan merkittävää tehokkuutta sellu- ja paperiteollisuudessa ja bioetanolin valmistuksessa. MetGen tarjoaa entsyymiratkaisuja erilaisten lignoselluloosapohjaisen biomassan esikäsittelyyn. MetGenin entsyymituotteilla saadaan energiasäästöjä puumassan jalostusvaiheessa sellu- ja paperiteollisuudessa. Bioetanolin valmistuksessa MetGen mahdollistaa kustannustehokkaan ligno-selluloosapohjaisten sokerien tuotannon. MetGenin erityinen kilpailuetu on kyky räätälöidä ja sopeuttaa entsyymit vaativiin teollisiin käyttöolosuhteisiin ja asiakassegmentin erityisiin tarpeisiin. www.metgen.com

Emerald Technology Ventures on vuonna 2000 perustettu pääomasijoitusyhtiö, joka sijoittaa energia-, vesi- ja materiaalialoille. Se on sijoittanut tähän mennessä noin 50 yritykseen. Yhtiöllä on toimistot Zurichissa ja Torontossa, ja sen sijoitukset ovat yhteensä 340 miljoonaa euroa. www.emerald-ventures.com