Teollisuussijoitukselle 30 miljoonaa euroa kaivosklusterisijoituksiin

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Valtio pääomittaa lisäbudjetistaan valtion pääomasijoittaja Suomen Teollisuussijoitus Oy:tä 30 miljoonalla eurolla. Tällä edistetään kaivosklusterin investointeja ja kansainvälistymistä. Pääomitus vahvistaa kehitysvaiheen kaivosyhtiöiden sekä muiden kaivosklusterin toimijoiden kotimaista omistusta ja lisää rahoituksen tarjontaa. Teollisuussijoitus laajentaa myös oman kaivosrahoitusohjelmansa kattamaan kaivosten lisäksi koko kaivosklusterin.

Kaivosteollisuus on eräs Suomen kasvualoista. Käynnissä olevien investointien suuruus Suomessa on noin miljardi euroa. Odotettavissa olevien investointien määrä kasvaa huomattavasti lähivuosina. Hankkeiden vaikutus paikalliseen työllisyyteen on suuri erityisesti rakennus- ja tuotantovaiheissa.

Kaivostoiminnan kasvu vahvistaa myös kotimaista kaivosklusteria. Teollisuussijoituksen kaivosrahoitusohjelman sijoitukset vahvistavat jatkossa myös mineraaliteknologiayritysten kansainvälistymistä. Mineraaliklusteri työllistää Suomessa 25 000 henkilöä ja Suomessa mineraaleja raaka-aineena käyttävät alat noin 250 000 henkilöä.

”Hallitusohjelmassa sovittiin panostuksesta kasvavaan suomalaiseen kaivossektoriin. Valtion pääomasijoitusyhtiölle luonteva rooli on pyrkiä vauhdittamaan korkeanriskin kaivosprojekteja rahoituksen keinoin ja edistää kotimaista omistusta kasvavassa kaivossektorissa”, sanoo elinkeinoministeri Jyri Häkämies.

Teollisuussijoitus on tähän mennessä sijoittanut noin 40 miljoonaa euroa kahdeksaan Suomessa toimivaan kaivosyhtiöön. Sijoituskohteet ovat suomalaisia ja ulkomaisia kaivosyhtiöitä, ja rahoitus kohdistuu aina yhtiöiden Suomessa sijaitsevien hankkeiden kehittämiseen. Teollisuussijoitus sijoittaa aina yhdessä yksityisen sijoittajan kanssa ja sen osuus rahoituskierroksesta ja omistajuudesta voi olla enintään puolet. Teollisuussijoituksen kaivossijoitusten kautta kotimainen sijoittajapohja on vahvistunut ja alan tunnettuus kotimaisten sijoittajien keskuudessa on lisääntynyt.

”Hankekohtaisesti yksityisten sijoittajien kanssa syndikoiva ohjelma on tehokkain ja joustavin tapa vahvistaa suomalaista osaamista kaivosalalla. Kaivosalalla on menossa nyt toinen aalto, ja kaivoshankkeiden toteutumista vauhditetaan Teollisuussijoituksen lisäpääomituksen avulla. Tämän lisäksi on pidettävä mielessä kaivosklusteri, josta löytyy paljon potentiaalia hyödyntää kotimaassa kertynyttä osaamista vientimarkkinoilla”, sanoo Teollisuussijoituksen kaivosrahoitusohjelman johtaja Kimmo Viertola.

Yhtenä Teollisuussijoituksen tavoitteena on lisätä Helsingin pörssissä olevien kaivosyhtiöiden määrää. Helsingin pörssi saa kesän jälkeen uuden kaivosyhtiön kun Sotkamo Silver hakee rinnakkaislistausta Tukholman pörssin lisäksi myös Helsingin pörssiin. Yhtiö tulee saamaan todennäköisesti myös muita seuraajia.

www.teollisuussijoitus.fi

Lisätiedot:

johtaja Kimmo Viertola, Suomen Teollisuussijoitus Oy, p. +358 9 6803 6815, kimmo.viertola@teollisuussijoitus.fi

kaivosylitarkastaja Riikka Aaltonen, TEM, p. 050 396 1316, riikka.aaltonen@tem.fi