Teollisuussijoitus irtautui Elematicista

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Pääomasijoittaja Sentica Partnersin johtama sijoittajaryhmä on myynyt betonielementtien tuotantoteknologioihin erikoistuneen Elematic Group Oy:n Pamplona Capital Managementin hallinnoimalle pääomarahastolle. Toimiva johto jatkaa yhtiön osakkaana.

Sentica ja muut sijoittajat – Suomen Teollisuussijoitus Oy yhtenä niistä – ostivat Elematicin elokuussa 2006 Consolikselta. Tänä aikana yhtiön liikevaihto on kasvanut orgaanisesti ja yritysostojen kautta kymmeniä prosentteja lähestyen 100 miljoonaa euroa, ja yhtiön liikevoitto on yli kaksinkertaistunut.

Elematic on panostanut vahvasti tuote- ja palvelutarjonnan lisäämiseen. Yhtiö palvelee asiakkaitaan paikallisesti Suomen, Saksan ja USA:n lisäksi nyt myös Arabiemiraateissa. Uuden omistajan myötä Elematicilla on erinomainen mahdollisuus jatkaa kasvuaan ja laajentaa entisestään sekä tuotetarjontaansa että maantieteellistä läsnäoloaan.

– Elematic on kasvanut nopeasti omistusaikanamme. Olemme yhdessä yhtiön johdon kanssa toteuttaneet kaksi yritysostoa, jotka ovat osaltaan nopeuttaneet positiivista kannattavuuskehitystä. Yhteistyömme johdon kanssa on sujunut hyvin ja uskomme, että yhtiön erinomainen kehitys jatkuu yhdessä Pamplona Capitalin kanssa. Olemme erittäin tyytyväisiä sijoitukseemme Elematicissa, sillä saamme sijoittamamme pääoman moninkertaisena takaisin irtautumisessa, toteaa Sentica Partnersin toimitusjohtaja Mika Uotila.

Elematic toimittaa koneita, tuotantolinjoja ja kokonaisia tehtaita betonielementtiteollisuudelle maailmanlaajuisesti ja kuuluu alan suurimpiin toimittajiin maailmassa. Asiakkaat yli 80 maassa hyödyntävät yrityksen kehittämää teknologiaa ja osaamista. Vuonna 2006 Elematicin liikevaihto oli 70 miljoonaa euroa. Yrityksen palveluksessa on 200 henkilöä. www.elematic.com

Sentica Partners Oy on pääomasijoittaja, joka ammattisijoittajien varainhoitajana keskittyy pieniin ja keskisuuriin yritysjärjestelyihin. Sentica hallinnoi noin 160 miljoonan euron pääomia. Sentican päätoimipaikat ovat Helsinki, Tampere ja Kuopio. Yhtiön palveluksessa on 20 pääomasijoittamisen ammattilaista. www.sentica.fi

Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion pääomasijoitusyhtiö. Se sijoittaa valtion omaisuuden myynnistä kertyneitä varoja suomalaisen yritystoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen. Teollisuussijoitus sijoittaa kasvuyrityksiin suoraan ja pääomasijoitusrahastojen kautta, yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa. Kohteena ovat kaikki toimialat. Yhtiön sijoitusten ja sijoitussitoumusten kokonaismäärä on noin 430 miljoonaa euroa. www.teollisuussijoitus.fi

Lisätietoja:

– toimitusjohtaja Mika Uotila, Sentica Partners
matkapuhelin: 040 553 6110, mika.uotila(at)sentica.fi

– johtaja Kimmo Viertola, Suomen Teollisuussijoitus Oy
matkapuh. 050 309 2734, kimmo.viertola(at)teollisuussijoitus.fi