Teollisuussijoitus ja Kasvurahastojen Rahasto sijoittavat uuteen cleantechiin keskittyvään Power Fund III -rahastoon

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

VNT Management Oy on koonnut uuden pääomasijoitusrahaston Power Fund III Ky:n. Suomen Teollisuussijoitus Oy, Kasvurahastojen Rahasto Ky, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma sekä joukko yksityisiä sijoittajia ovat mukana rahastossa, jonka koko ensimmäisessä sulkemisessa on 42 miljoonaa euroa.

Power Fund III tekee sijoituksia alku- ja kasvuvaiheen teknologiayrityksiin pääsääntöisesti Suomessa sekä valikoidusti Euroopassa. Rahasto sijoittaa uusiutuvaan energiateknologiaan sekä energiaa säästävään teknologiaan, ja keskittyy erityisesti tehoelektroniikan sovelluksiin. Rahasto etsii salkkuunsa viitisentoista ensisijoitusta. Sijoitukset yhtiöihin tehdään vähemmistösijoituksina.

”Etsimme yrityksiä, joilla on edellytykset maailmanlaajuiseen menestykseen. Meitä kiehtoo etenkin ns. Blue Ocean -strategia. Yrityksellä tulee olla vahva teknologia sekä toimiva prototyyppi. Tärkeintä on kuitenkin tiimi, jossa on sopivasti osaamista ja kokemusta, mutta etenkin intohimo kehittää liiketoimintaa. Uskomme, että uusiutuva energiatuotanto kasvaa voimakkaasti, perinteisten energiatuotantomuotojen hyötysuhdetta nostetaan ja energian käytön tehokkuuteen ollaan valmiita investoimaan”, sanoo VNT Managementin hallituksen puheenjohtaja Jarmo Saaranen.

Cleantech-alaan kohdistuva globaali kiinnostus ja alan nopea kasvu johtuvat lisääntyneen energia- ja ilmastoregulaation lisäksi kehittyvien maiden energiankysynnän voimakkaasta kasvusta. Tämä on luonut tarpeen löytää uusia ratkaisuja niin puhtaan energian tuotantoon kuin energiatehokkuuden parantamiseen.

”Power Fund III on löytänyt toimintatavan, jossa suomalaisen insinööriosaamisen kovaa ydintä, tehoelektroniikkaa, hyödynnetään energiateknologian ratkaisuissa sijoittajaa kiinnostavalla tavalla”, sanoo sijoitusjohtaja Riitta Jääskeläinen Teollisuussijoituksesta.

”Power Fund III -rahasto jatkaa VNT Management Oy:n menestyksellisesti jo kahdessa aikaisemmassa rahastossaan toteuttamaa sijoitustoimintaa. Näissä rahastoissa keskitytään kapeahkolle erityisalueelle, jossa managereilla on vahva tausta ja osaaminen. VNT Management on tällä hetkellä yksi kokeneimpia cleantech-alan pääomasijoittajia Euroopassa”, sanoo Kasvurahastojen Rahaston sijoitusneuvoston puheenjohtaja Esko Torsti.


Lisätietoja:

Jussi Palmroth, Managing Partner, VNT Management
puh: 040 837 1560, email: Jussi.palmroth(a)vntm.com

Riitta Jääskeläinen, sijoitusjohtaja, Teollisuussijoitus
puh: 050 309 2733, email: riitta.jaaskelainen(a)teollisuussijoitus.fi                


VNT Management Oy
hallinnoi Power Fund I, II ja III pääomasijoitusrahastoja, jotka ovat yhteiskooltaan 120 meur. Rahastot ovat keskittyneet sijoittamaan uusiutuvan energian ja puhtaan teknologian alku- ja kasvuvaiheen yrityksiin Euroopassa. VNT:llä on 6 partneria ja toimipisteet Vaasassa, Vantaalla, Tampereella, Oulussa ja Münchenissä. www.vntm.com

Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka edistää pääomasijoitustoiminnan keinoin suomalaista yritystoimintaa, työllisyyttä ja talouden kasvua. Teollisuussijoitus sijoittaa pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin. Pääomasijoituksia tarvitaan kohdeyritysten kasvun rahoitukseen, kansainvälistymiseen, yrityksistä versoviin uusiin liiketoimintahankkeisiin, merkittäviin teollisiin investointeihin sekä toimiala- ja yritysjärjestelyihin. Kohteena ovat kaikki toimialat. Yhtiö sijoittaa yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa, enintään puolella sijoitettavasta pääomasta ja omistuksesta. Teollisuussijoituksen sijoitukset ovat yli 660 miljoonaa euroa. www.teollisuussijoitus.fi