Teollisuussijoitus WinWinDin osakkaaksi

2004-10-19

Proventia Group Oy ja Suomen Teollisuussijoitus Oy ovat toteuttaneet omistusjärjestelyn, jossa Teollisuussijoitus on tullut Proventian tytäryhtiön Winwind Oy:n osakkaaksi. Järjestelyn jälkeen Teollisuussijoituksen omistus Winwind Oy:stä on noin 10%. Winwind Oy:n pääomistaja ja emoyhtiö on ympäristöteknologiayhtiö Proventia Group Oy ja muut osakkaat ovat Pohjolan Voima Oy, Voimarakenne Oy ja Ramaster Oy.

Winwind Oy valmistaa kokonaistaloudellisesti edullisia yhden ja kolmen MW:n WWD -tuulivoimaloita kehittämällään uudella teknologialla. WWD -tuulivoimala tarjoaa tuulivoimalan koko elinkaaren ajalle laskettuna pienemmät käyttökulut ja edullisemmat tuotantokustannukset kuin kilpailevat tuotteet. WWD-voimalan kokonaistaloudellisuus perustuu useisiin Winwind Oy:n kehittämiin teknisiin ratkaisuihin. Yhtiö on vastikään tuonut markkinoille kolmen megawatin voimalan, jonka kysynnän odotetaan kasvavan maailmalla. Oulun Vihreäsaareen ensi kuussa pystytettävä pilottivoimala on teholtaan Suomen suurin. Maailmanlaajuisestikin vastaavan kokoluokan voimaloita on asennettu vain muutama kappale.

Tuulivoimaloiden viennin kasvu tarjoaa suomalaisille komponenttivalmistajille lisää tuotantomahdollisuuksia, sillä Winwind Oy:n toimittamat tuulivoimalat ovat suurelta osin kotimaista työtä. Alihankkijoina toimivat mm. Metso ja Suomen ABB. Winwind Oy:llä onkin keskeinen rooli kotimaisen tuulivoimalaklusterin kehittämisessä ja uusien alan toimijoiden markkinoillepääsyssä. Yhtiön tuotantolaitos sijaitsee Oulun lähellä Iissä.

"Uskomme puhtaan ja päästöttömän energiantuotannon tarpeen kasvavan sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti. Winwind Oy:llä on kilpailukykyisten tuotteidensa johdosta erinomaiset mahdollisuudet todella merkittävään kasvuun ja kansainvälistymiseen lähivuosina. Teollisuussijoituksen mukaantulo lisää osaltaan Winwind Oy:n uskottavuutta markkinoilla" totetaa Proventia Group Oy:n toimitusjohtaja Lassi Noponen.

"Suomalainen tuulivoimaosaaminen on korkeatasoista ja kilpailukykyistä. Suomalaiset ovat olleet perinteisesti tuulivoimaloiden avainkomponenttien toimittajia ja nyt viedään maailmalle kokonaisia voimaloita. Tuulivoimaan sijoittaminen sopii hyvin Teollisuussijoituksen strategiaan", toteaa Teollisuussijoituksen toimitusjohtaja Juha Marjosola.


Proventia Group
on ympäristöystävällisiä teknologiaratkaisuja kehittävä ja markkinoiva yritys, jonka kotimaan toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Oulussa ja Jyväskylässä. Proventia Group -konserniin kuuluu viisi tytäryritystä, jotka tehostavat asiakasyritysten liiketoimintaa tarjoamalla ympäristöä vähemmän kuormittavia teknologiaratkaisuja. Proventia Solutions on ympäristö- ja yhteiskuntavastuuseen erikoistunut tietojärjestelmä- ja asiantuntijayritys, joka toimittaa päätöksenteon tueksi tarvittavia johtamisvälineitä. Proventia Automation rakentaa huipputeknologisia kierrätysautomaatiolaitteita tv-kuvaputkien sekä sähkö- ja elektroniikkamateriaalin käsittelyyn. WinWinD suunnittelee ja toimittaa uuteen teknologiaan perustuvia tuulivoimaloita mm. Keski-Euroopan markkinoille. Finnkatalyt valmistaa kiristyvien ympäristönormien mukaisia pakokaasunpuhdistimia diesel-, nestekaasu- ja bensiinikäyttöisiin koneisiin. HFT-Network tarjoaa koko maan kattavia ympäristöhuollon palveluja ja seurantajärjestelmiä sekä kaupan että teollisuuden alalle. Proventia Groupin päämarkkina-alueet ovat Eurooppa, Kiina ja Kaakkois-Aasia sekä Yhdysvallat. Konsernissa työskentelee 70 asiantuntijaa. www.proventiagroup.com


Lisätietoja:


Proventia Group Oy, Lassi Noponen, toimitusjohtaja
puh. 040 501 5127

Suomen Teollisuussijoitus Oy, Juha Marjosola, toimitusjohtaja
puh. 050 626 36

Winwind Oy, Veli-Matti Jääskeläinen, toimitusjohtaja
puh. 050 3133310

www.proventiagroup.com
www.winwind.fi