Uusi pääomasijoitusrahasto varhaisen vaiheen teknologiayrityksille

2006-1-10

Uusi pääomasijoitusyhtiö Conor Venture Partners Oy on perustanut Suomeen varhaisen vaiheen teknologiayrityksiin sijoittavan rahaston. Conor Technology Fund I Ky -pääomasijoitusrahaston perustamisvaiheen koko on 16 miljoonaa euroa.

Rahastoon ovat perustamisvaiheessa sijoittaneet Suomen Teollisuussijoitus Oy, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera ja Atine Group Oyj lähipiireineen. Rahaston sulkeminen tapahtuu vuoden 2006 aikana, ja rahaston tavoitekoko on 50 miljoonaa euroa.

Välittömästi toimintansa aloittava uusi rahasto tekee oman pääoman ehtoisia sijoituksia varhaisen vaiheen teknologiayrityksiin Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa. Ensisijoituksen tyypillinen koko on 0,5-1 miljoonaa euroa. Sijoituskohteina ovat tieto- ja viestintäteknologia, sulautetut ohjelmistot, puolijohdeteknologia, elektroniikka, uudet materiaalit sekä optiikka.

"Teollisuussijoituksen tärkeä tehtävä on lisätä riskirahoituksen tarjontaa alkuvaiheen yrityksille", sanoo Teollisuussijoituksen toimitusjohtaja Juha Marjosola. "Markkinoilla on vielä tilaa uudelle toimijalle ja Conorilla on uskottava sijoitussuunnitelma. Sijoittamalla puolet rahaston ensimmäisen sulkemisen pääomasta haluamme varmistaa, että rahasto nyt käynnistyy", Marjosola painottaa.

"Varhaisen vaiheen pääomasijoitustoiminta ei Euroopassa ole ollut erityisen kannattavaa, kun taas Piilaaksossa suurimmat tuotot tulevat nimenomaan siemenvaiheen sijoituksista. Tärkeimpänä erona on yhdysvaltalaisten sijoittajien konkreettisesti tekemä työ ja yritystensä hyväksi käyttämä aika", Conorin toimitusjohtaja Pekka Roine sanoo. "Conor avaa Suomeen ja Itämeren piiriin uuden, aiempaa paljon intensiivisemmän siemenrahoitustoiminnan. Tunnistamme parhaat yritysaihiot ja teemme tehokkaalla ja läheisellä yhteistyöllä niistä voittajia", Roine jatkaa.


Suomen Teollisuussijoitus Oy
on valtion omistama, kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalalla toimiva pääomasijoitusyhtiö. Se sijoittaa valtion omaisuuden myynnistä kertyneitä varoja suomalaisen yritystoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen. Teollisuussijoitus on Suomen johtava siemenrahoittaja. Yhtiön sijoitusten ja sijoitussitoumusten kokonaismäärä on noin 330 miljoonaa euroa.


Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Juha Marjosola, Suomen Teollisuussijoitus Oy
puh. (09) 6803 6811 ja 050 62 636,
juha.marjosola@teollisuussijoitus.fi
www.teollisuussijoitus.fi

Toimitusjohtaja Pekka Roine, Conor Venture Partners Oy
puh. 0400 400 660, pekka.roine@conor.vc
www.conor.vc