Kädenlämpöinen ei maailmalla erotu – 6 vinkkiä brändäämiseen

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Miten kansainvälistymistä hakevan kasvuyrityksen käytännössä kannattaa brändätä? Saari Partners -sijoitusrahaston osakkaat Mia Sirkiä ja Pirjo Kiiski antavat kuusi parasta vinkkiään.

1. Kohdenna tarkasti

Maailmanmarkkinat ovat valtavat eikä siellä saa huomiota tekemällä samoin kuin Suomessa. Mieti, mikä on kilpailuetusi ja tuo se esiin vahvasti, mutta kohdennettuna. Älä käytä kaikkia mahdollisia kanavia. Selvitä, kuka asiakkaasi on ja mitä hän tarvitsee. Kohdista viestisi hänelle.

Pienestä Suomesta ponnistaessa pitää tehdä fiksuja valintoja, jotta rajalliset resurssit tulevat hyvin käytetyiksi. Jos tarjoat vaikkapa b-to-b-tuotetta, huomaat nopeasti, miten valtaisia rajatutkin segmentit ovat. Jo yhdessä isossa yrityksessä on niin paljon ihmisiä töissä, että on vaikeaa löytää juuri sitä ovea, jonka väliin jalka pitäisi työntää. Pitää olla skarppi, jotta saa jonkun kiinnostumaan.

2. Luo verkostoja

Kansainvälisesti ei riitä, että on kehittänyt hyvän tuotteen. Vähintään yhtä tärkeää on löytää oikeat ihmiset ja oikeat tavat lähestyä heitä. Nopeasti Suomen ulkopuolella tullaan erilaiseen, pehmeämpään, ei niin faktapohjaiseen kulttuuriin, jota tulee tuntea ja siihen tulee sopeutua. Ulkomailla ei voi menestyä menemättä sinne.

3. Kuuntele ja ymmärrä

Brändäyksessä ei ole kysymys siitä, onko logo sininen vai punainen vaan siitä, miten hyvin asiakasta kuunnellaan ja ymmärretään. Menestys seuraa siitä, että brändin perustana on aito kilpailuetu ja sen eteenpäin viemiseksi toimitaan systemaattisesti. Kun brändi on mietitty kunnolla, toimenpiteet on helpompi valita ja ne ovat tehokkaampia. Onnistumistakuuta ei kuitenkaan voi antaa. Monesti paras tapa löytyy kokeilemalla, mittaamalla ja vaihtamalla tarvittaessa suuntaa. Rohkeutta tarvitaan aina, kädenlämpöinen ei maailmalla erotu.

4. Testaa viestisi

Monet menestyvät kansainväliset yritykset uskovat tutkimustietoon. Kun mennään uuteen maahan, tuotteita koskevat viestit testataan ennen kuin niihin panostetaan isosti. Toimiiko Suomessa rakennettu viesti myös kohdemaassa? Se selviää teettämällä markkinatutkimus. Elleivät resurssit riitä tutkimukseen, on syytä kuunnella asiakkaita entistäkin tarkemmin. Summamutikassa ei kannata edetä.

5. Usko itseesi

Kun tiedät, mikä yrityksesi, tuotteesi tai palvelusi markkinaetu on, etene sen kanssa rohkeasti. Valehdella ei tarvitse, mutta suomalainen vaatimattomuus on syytä unohtaa. Meillä Suomessa kehitetään superhienoja palveluja ja konsepteja, mutta ne jäävät helposti varjoon, kun muut viestivät rohkeammin heikommistakin tuotteista.

6. Hanki ammattilaisten apua

Yrityksen perustajat harvoin ovat kansainvälistymisen asiantuntijoita, eikä heidän tarvitsekaan olla. Ammattiapua on saatavissa. Etenkin pienen yrityksen kannattaa sparrata perusbrändinsä ensin kuntoon suomalaisen yhteistyökumppanin kanssa. Paikallisten yhteistyökumppanien etsiminen ulkomailta on parasta aloittaa kysymällä suosituksia ja käymällä tapaamassa ehdokkaita. Neuvotteluissa on hyvä olla rehellinen tavoitteiden ja esimerkiksi käytettävissä olevan rahan suhteen. On tärkeää pitää silmällä, että molempien osapuolten kunnianhimo on samaa tasoa. Näin toimenpiteet tulevat oikein mitoitetuiksi.


Lue lisää Pirjon ja Mian ajatuksia kasvuyrityksen brändäämisestä: Näin brändäät yrityksesi kohti menestystä


Pirjo Kiiski

  • Kuka: Saari Partnersin osakas, jonka erityisalaa ovat taloushallinto, rahoitus ja yritysten toimintaprosessit.
  • Koulutus: MBA, Helsingin kauppakorkeakoulu. Bachelor’s degree in International Business and Finance, The George Washington University
  • Kokemus: Työskennellyt talouden johtotehtävissä Lumenen talousjohtajana, L’Oréalin pohjoismaisena CFO:na sekä ennen näitä Evlissä ja Suomen Pankissa sijoitusasiantuntijana.

Mia Sirkiä

  • Kuka: Saari Partnersin osakas, jonka erityisalaa ovat brändinrakennus ja go-to-market.
  • Koulutus: KTM, Helsingin kauppakorkeakoulu (Aalto yliopisto).
  • Kokemus: Go-to-Market- ja tuotemarkkinoinnin tehtäviä Nokialla. Vastannut mainostoimisto Hasan & Partnersin osakkaana sen B2B-yksiköstä.

Saari Partners

  • Perustettu 2018. Perustajajäsenet Mikael Lönnroth, Pirjo Kiiski, Mia Sirkiä ja Ben Wrede.
  • Mitä tekee: Suomalainen pääomasijoittaja.
  • Rahasto: Saari I, 40 M €, tekee enemmistösijoituksia kassavirtapositiivisiin suomalaisiin PK-yrityksiin, joissa on saavutettavissa kilpailuetua ja arvonnousua asiakaslähtöisellä digitalisaatiolla, tehokkaalla markkinoinnilla ja konsolidaatiolla. Rahasto on kiinnostunut etenkin palvelualojen yrityksistä.
  • Sijoittajat: Saari I:een ovat sijoittaneet muiden muassa Tesi, Ilmarinen ja Työeläkevakuutusyhtiö Elo. Rahaston elinkaari on kymmenen vuotta.
  • Kotipaikka Helsinki.