Omistaja, teetkö oikeita asioita? Lue Marko Parkkisen neljä teesiä!

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Ratkaisutoimisto Seedin toimitusjohtaja Marko Parkkinen on toiminut omien yritystensä sekä pörssiyhtiöiden, perheyhtiöiden ja yhdistysten omistamien yhtiöiden hallituksissa. Nyt hän kertoo, mitkä ovat hänen mielestään omistajan tärkeimmät tehtävät eri näkökulmista.

1. Kansantalous: Riskin ottaminen

Yhteiskunnan tasolla omistajan tehtävä on uudistumisen dynamiikan luominen kansantalouteen. Jos omistajat eivät ole valmiita ottamaan riskejä, uudistumista ei tapahdu. ”Jos ei ole valmis ottamaan esimerkiksi kasvun ja kansainvälistymisen riskiä, on kansantalouden kannalta parempi myydä yrityksensä sellaiselle, jolla on kyky hakea isompaa kasvua. Jokainen omistaja tekee tietenkin päätökset omasta, ei kansantalouden näkökulmasta.”

2. Työntekijät: Yrityksen pitäminen elinvoimaisena

Työntekijän kannalta omistajan tehtävä on pitää huolta yrityksen uudistumiskyvystä. ”Vain jatkuvasti uudistuva yritys pysyy elinvoimaisena. Fiksu omistaja vaatii säästöjä ja tehokkuutta, mutta panostaa samalla kehityshankkeisiin. Vaikka tulos olisi hyväkin, laakereille ei voida jäädä lepäämään, vaan seuraavana vuonna tavoitteiden tulee olla vielä kovemmat. Näin työpaikat ja palkanmaksukyky säilyvät, muuten voidaan päätyä tilanteeseen, jossa palkkoja pitää laskea.”

3. Yritys: Tavoitetason ja reunaehtojen asettaminen yritykselle

Yrityksen kannalta omistajan tärkeimmät tehtävät ovat reunaehtojen ja tavoitetason asettaminen. ”Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta riman asettaminen juuri oikealle tasolle on todella vaikeaa. Siinä onnistuminen edellyttää yrityksen ja markkinatilanteen erittäin hyvää ymmärtämistä. Toimialan ulkopuolisen on vaikea sitä tehdä, ja tarkastelemalla vain tuloslaskelmaa ja tasetta päädytään ohjaamaan peruutuspeilistä. Omistajan kannattaa myös muistaa, että toimivan johdon motiivi on tavoitteenasetannassa usein eri kuin omistajan.”

4. Omistaja itse: Riskin tasaaminen

Omistaminen edellyttää riskinottoa, mutta myös riskin tasaamista. Omistuksia on hyvä olla erilaisia, ja niiden riskitasojen tulee olla tasapainossa omistajan omien tavoitteiden kannalta. Hyvä omistaja käyttää fiksusti finanssivipua ja miettii, miten pitkälle rahoittaa hankkeita itse, paljonko ottaa yhtiökumppaneita ja minkä verran tarvitsee ulkopuolista pääomaa. ”On henkilökohtaista, miten isoja riskejä omistaja on valmis ottamaan. Havaintojeni mukaan suomalaiset pienyritysten omistajat ovat varsin rohkeita. Esimerkiksi omien tilojen hankkiminen on aloittavalle yritykselle jäätävän iso riski.”

Kuva: Junnu Lusa

Lue lisää: Marko Parkkinen: Omistaminen ei ole synti vaan taito


Marko Parkkinen

Kuka: Kehitys- ja konsulttiyhtiö Seedin toimitusjohtaja, joka on ollut mukana perustamassa 23 eri yritystä, muun muassa Härkiksestä tunnetun Verso Food Oy:n sekä puumuoveja kehittävän Woodly Oy:n. Toiminut vuosien aikana yli 20 yrityksen hallituksessa. Ideoinut ja käynnistänyt Yrittäjästä omistajaksi -hankkeen ja useita muita yhteiskunnallisia ohjelmia.

Koulutus: Diplomi-insinööri ja BBA

Aiempi työkokemus: Aloitti uransa Imatran Voiman markkinoinnissa ja sisäisenä konsulttina, minkä jälkeen toimitusjohtajana mainostoimisto Euro RSCG:ssä. Mukana perustamassa mainostoimisto Bob Helsinkiä, jonka toimitusjohtajana ja sitten hallituksen puheenjohtajana hän toimi vuoden 2006 loppuun.

Erityistä: Kiinnostuneempi luonnossa liikkumisesta kuin tavaroista. Tykkää lukea kirjoja ja pilkkoa puita mökillä.

Verkkosivut: seedi.fi, yrittajastaomistajaksi.fi