Traineena pääomasijoittamisen maailmassa: Tuukka Totro ja ainutlaatuisia kokemuksia

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Tesin trainee-ohjelma tarjoaa opintojensa loppuvaiheessa oleville ja vastavalmistuneille korkeakouluopiskelijoille mahdollisuuden tutustua pääomasijoittamisen maailmaan. Ohjelmassa traineet pääsevät tutustumaan pääomasijoitusalan eri työtehtäviin kokeneiden ammattilaisten johdolla ja näyttämään omaa osaamistaan Tesin monipuolisella yritys- ja rahastokentällä.

Pääomasijoitusalaan perehtymisen ohella traineet elävöittävät Tesin työyhteisöä, tuovat mukanaan uusia ideoita ja näkemyksiä sekä testaavat Tesin arvopohjaa. Harjoittelijoilla onkin tärkeä rooli Tesin työyhteisön uudistumisessa ja pääomasijoitusalakin saa uusia osaajia pitkällä aikavälillä.

Tesin sijoitustiimeihin trainee-haku on kaksi kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin. Muihin tiimeihin rekrytoidaan harjoittelijoita tilanteen mukaan. Lisää Tesistä työpaikkana voit lukea täältä.

Keväällä 2022 Tesin sijoitustiimeissä aloitti yhteensä kolme uutta ja innokasta traineeta. Miten kevät on lähtenyt käyntiin uusilla tesiläisillä? Millaisten työtehtävien parissa päivät ovat kuluneet? Entä mikä on päässyt yllättämään?

Traineena pääomasijoittamisen maailmassa -juttusarjassa pääsemme tutustumaan tarkemmin kuhunkin Tesin traineeseen. Tällä kertaa esittelyvuorossa on sijoitusanalyytikko-trainee Tuukka Totro. Syksyn 2021 ja kevään 2022 muiden harjoittelijoiden kokemuksia ja tunnelmia pääset lukemaan täältä.

Sekä oma tiimini että muut tesiläiset ottivat minut heti alusta alkaen erittäin hyvin vastaan ja olen päässyt mukaan mielenkiintoisiin ja haastaviin projekteihin.

- Tuukka Totro, sijoitusanalyytikko-trainee

Kuka? Tuukka Totro, sijoitusanalyytikko-trainee rahastosijoitustiimissä

Mistä? Opiskelen parhaillani Aalto-yliopiston taloustieteen maisteriohjelmassa. Kandidaatinopintoni suoritin St. Olaf Collegessa Yhdysvaltojen Minnesotassa, missä pelasin myös yliopiston jääkiekkojoukkueessa. Aiempaa työkokemusta minulle on kertynyt niin varainhoito- kuin rahoituspalvelualaltakin. Vapaa-aikani kuluu pitkälti erilaisten urheilulajien parissa, ja jääkiekon ohella erityisesti golf kuuluu suosikkilajeihini.

Mitä? Tähän mennessä harjoitteluani olen päässyt mukaan useisiin mielenkiintoisiin projekteihin ja hankkeisiin. Työtehtäviini on lukeutunut esimerkiksi uusien kotimaisten ja ulkomaisten hankkeiden analysointia, sijoitusesitysten laatimista sekä erilaisia rahastosijoitustoimintaa tukevia adhoc-tehtäviä. Lisäksi olen päässyt osallistumaan laajempiin pääomamarkkina-analyyseihin sekä tuottamaan Tesin sidosryhmien toimintaa tukevia materiaaleja sekä esimerkiksi Tesin vuotuista monimuotoisuuskatsausta. On ollut kiinnostavaa oppia, mitä vastuullinen sijoittaminen käytännössä tarkoittaa ja kuinka pääomasijoittamisella luodaan arvoa myös yhteiskunnallisella tasolla.

Harjoittelujaksoni Tesillä on jo tähän mennessä ylittänyt odotukseni. Sekä oma tiimini että muut tesiläiset ottivat minut heti alusta alkaen erittäin hyvin vastaan ja olen päässyt mukaan mielenkiintoisiin ja haastaviin projekteihin. Tesin tarjoaa mielestäni ainutlaatuisen paikan oppia suomalaisesta pääomamarkkinasta ja markkinan eri toimijoista. On ollut mielenkiintoista nähdä, kuinka vahvasti Tesi on mukana kehittämässä suomalaista rahastoekosysteemiä.

Vinkkejä Tesin trainee-ohjelmasta kiinnostuneille? Suosittelen ohjelmaa lämpimästi kaikille pääomasijoitusalasta kiinnostuneille!

 

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin. Sijoitamme kannattavasti ja vastuullisesti ja luomme yhdessä uusia maailmalla menestyjiä. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 2,4 miljardia euroa. www.tesi.fi | @TesiFII