Uuden menestyjän metsästäjät

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Maanviljelijän poika Kees Koolen (vas.) etsii pääomasijoittajana aloittelevia yrityksiä, joiden perustajat paiskivat töitä kuin viljelijät. Yrittäjäperheen vesa Johan Brenner toivoo, että eurooppalaiset eivät pelkäisi epäonnistumisia.

Hollantilainen Kees Koolen ja ruotsalainen Johan Brenner etsivät, rahoittavat ja neuvovat aloittelevia yrityksiä, joille Euroopassa on tarjolla vain niukasti apua. Koolen tuli kansainvälisesti tunnetuksi varausjärjestelmä Booking.comin johtajana ja kehittäjänä. Nykyisin hän työskentelee startup-yrityksiin sijoittavan EQT Venturesin perustajapartnerina. Pääomasijoitusyhtiö Creandumin partneri Johan Brenner on ollut perustamassa useita yrityksiä.

Molemmat perustavat rahoituspäätöksensä pitkälti omiin kokemuksiinsa yrittäjinä, mutta myös heidän perhetaustansa vaikuttaa voimakkaasti yritysvalinnoissa. Molemmat tapaavat joka päivä lukuisten yritysten edustajia.

”Kasvoin pienellä maitotilalla eteläisessä Hollannissa. Ainoa työnteon malli oli herätä aamulla töihin ja lopettaa vasta, kun oli aika mennä nukkumaan”, Koolen kertoo.

”Myös Bookingin kumppaneillani oli sama asenne: yksi oli muurarin ja toinen opettajan poika. Emme lomailleet tai omistaneet hienoja autoja, vaan teimme töitä.”

Pääomasijoittaja Kees Koolenin mukaan monet EU-maat eivät vieläkään pidä toisesta jäsenmaasta tulevasta startup-yrityksestä. Siksi hän loisi startupeille “eurooppalaisen passin”.

Oikeita asioita oikeaan aikaan

Koolen seuloo rahoitusta kaipaavasta yrittäjäjoukosta ihmisiä ja tiimejä, joilla on halu hurjaan työntekoon. Monet teknologia-alan menestysyritykset − Oracle, Microsoft, Google, Amazon, Apple, Uber ja Booking.com − ovat perustuneet yrittäjiensä intohimoiseen työntekoon yrityksen kasvattamiseksi.

”Ei pidä ajatella rahaa eikä tavoitella rikkauksia. Pitää tehdä oikeita asioita oikeaan aikaan. Pitää luoda tuote, jota asiakkaat haluavat ja jonka he valitsevat usean vaihtoehdon joukosta. Raha seuraa onnistuneita päätöksiä.”

Johan Brenner arvostaa yrittäjissä innokkuuden lisäksi kokemusta. Hän itsekin työskenteli kymmenen vuotta ABB:ssä ja Kinnevikissä ennen kuin perusti eTraden. Myöhemmin hän oli enkelisijoittajana mukana muun muassa Joblinessa, josta tuli Euroopan suurin online-työnvälittäjä.

”Työskentely suuryrityksissä opetti minulle, miten asioita niissä hoidetaan. Pienyritykselle on tärkeää osata myös isojen toimintatavat. Kun sekä isäni että isoisäni olivat yrittäjiä, minulle oli selvää, että olisin vielä jonakin päivänä yrittäjä itsekin”, Brenner sanoo.

Hän on ollut mukana perustamassa, johtamassa ja rahoittamassa useita pienyrityksiä, joista puolet on onnistunut ja puolet epäonnistunut.

”Epäonnistumisia ei pidä pelätä. Ikävä kyllä, Euroopassa kavahdetaan vieläkin epäonnistuneita yrittäjiä. USA:ssa se ei leimaa yrittäjää hänen seuraavissa hankkeissaan”, Brenner toteaa.

”Pohjoismaat saavat kymmenen prosenttia eurooppalaisista pääomasijoituksista, mutta ne ovat onnistuneet luomaan puolet Euroopan teknologia-alan kärkiyrityksistä”, Creandumin partneri Johan Brenner toteaa.

Piilaaksolla hurja etumatka

Euroopalla on paljon kirittävää, jos se haluaa joskus päästä lähelle Piilaakson kaltaista ympäristöä, jossa uudet ideat, innokkaat yrittäjät, hyvät rahoitusmahdollisuudet ja kokeneiden yrittäjien neuvot kohtaavat. Brennerin mukaan Piilaakson osuus alkuvaiheen pääomasijoituksista on noin 60 prosenttia. Loppu jakautuu tasan muun USA:n ja Euroopan kesken. Pohjoismaat saavat väkilukuun suhteutettuna reilun osan eurooppalaisesta rahoituksesta.

”Ero on suurimmillaan yritystoiminnan kasvuvaiheessa, jolloin amerikkalaisille on kymmenen kertaa enemmän rahoitusta tarjolla kuin eurooppalaisille, mutta ero pienenee koko ajan”, Brenner sanoo.

Koolenin mukaan Euroopan ongelmana on, että vaikka haluamme olla eurooppalaisia, emme kuitenkaan ole. Hän loisi startup-yrityksille “eurooppalaisen passin”, jotta EU-maat eivät riitelisi siitä, mihin maahan yritys kuuluu ja mitä kaikkia erityisvaatimuksia sen missäkin pitää täyttää.

”Monet maat eivät vieläkään pidä naapurimaasta tulevasta hyvästä startupista”, sanoo Koolen.

Helsinki kärkijoukossa

Brenner ja Koolen pitävät Helsinkiä, Tukholmaa, Amsterdamia, Lontoota, Berliiniä ja Müncheniä eurooppalaisen teknologian huippukaupunkeina, mutta joukkoon pyrkivät myös Pariisi, Madrid, Barcelona, Zürich ja Tallinna. Tästä joukosta ei synny yhtenäistä Piilaaksoa, mutta sen moninaisuus on valttia.

”Näissä kaupungeissa on hyvä ilmasto startupeille. Eurooppalaiset ovat syntyjään globaaleja, kun kotimarkkinat ovat usein pieniä”, Koolen sanoo.

”Pohjoismaat saavat kymmenen prosenttia eurooppalaisista pääomasijoituksista, mutta ne ovat onnistuneet luomaan puolet Euroopan teknologia-alan kärkiyrityksistä. Joukkoon kuuluvat muun muassa Supercell, Skype ja Spotify”, Brenner kertoo.

Koolenin ja Brennerin kaltaisia neuvoja jakavia entisiä yrittäjiä on USA:ssa satoja, mutta Euroopassa he ovat vielä harvinaisia.

Rauta on kuumaa vain hetken

Molemmat miehet vaativat sijoituskohteiltaan yrittäjähenkeä ja työintoa, mutta myös idean ja tuotteen on oltava hyviä ja oikeaan aikaan pitää osata liikkua nopeasti. Kilpailu on kovaa ja vauhti markkinoiden avautuessa hurjaa.

”Rauta on kuumaa vain hetken. Nyt saattaisi olla aika investoida robottiautoihin, mutta pian se voi olla liian myöhäistä. Älykkäisiin ohjelmistoihin, tekoälyyn ja koneelliseen oppimiseen perustuvat yritykset ovat nyt kiinnostavia, vaikka ne eivät olisikaan teknologia-alalla”, Koolen kertoo.

Brenner on innostunut yrityksistä, joiden jokainen uusi asiakas nostaa tuotteen arvoa. Creandumin sijoituksista Spotify on loistoesimerkki tällaisesta verkkovaikutuksista hyötyvästä yrityksestä. Samanlaisia hyötyjiä ovat esimerkiksi Facebook ja Google.

”Kun Spotifyn käyttäjät voivat luoda omia soittolistojaan ja jakaa niitä, jokainen asiakas tuo lisäarvoa sen tuotteelle”, Brenner toteaa.

Tuotteen pitää syntyä asiakkaan lähtökohdista. Sen on oltava sellainen, että asiakas valitsee sen useiden kilpailijoiden joukosta. Vaikka markkinoille lähtöön tarvitaan hurjaa vauhtia, ajoituksen on oltava oikea.

”Usein teknologiaprojektit kestävät vuosikausia, mutta lähtevät sitten liikkeelle hyvin nopeasti. Me olemme kärsivällisiä sijoittajia ja olemme yleensä mukana yrityksissä 7−8 vuotta. Lopullisena tavoitteenamme on mahdollisimman suuri tuotto, mutta silti puolet yrityksistämme epäonnistuu”, Brenner sanoo.

”Vauhdin kanssa voi tehdä myös virheitä, jos yritys lähtee kiihdyttämään ennen kuin sen tuote ja tiimi ovat kunnossa”, Koolen muistuttaa.


Avaimet kansainväliseen menestykseen

Kees Koolen:

Varmista, että tuotteesi on todella hyvä. Keskity kaikella tarmollasi asiakkaiden tarpeisiin.
Varmista, että sinulla on loistotiimi: etsi tekijöitä myös ystäväpiirin ulkopuolelta. Käytä hyväksi verkostojasi.
Kun tuote ja tiimi ovat kunnossa, ajattele suuria ja toimi nopeasti.

Johan Brenner:

Rakenna monikansallinen ja monikielinen tiimi jo alusta alkaen, sillä se auttaa ymmärtämään kansainvälisiä markkinoita. Älä vähättele itseäsi, vaan tähtää suoraan suurille markkinoille. Norjan valloitus on yhtä vaikeaa kuin Saksan. Kansainvälistä kasvua voi rakentaa melko kauan myös kotimaasta käsin, mutta ennen pitkää joidenkin avainhenkilöiden on muutettava muille markkina-alueille.


Kees Koolen

  • EQT Venturesin partneri. EQT Ventures on vuoden vanha sijoitusrahasto, jolla on salkussaan kymmenen yritystä. Niihin kuuluvat Suomesta Verto Analytics ja Wolt. Tesi on sijoittanut EQT Venturesiin.
  • Kasvoi etelähollantilaisella maitotilalla.
  • Valmistui koneinsinööriksi 1988. Suorittanut MBA-opintoja 1988−1992.
  • Perusti johdon konsulttiyrityksensä 1988. Ryhtyi teknologiasijoittajaksi 1997. Ollut mukana rahoittamassa 50 eri yritystä, joihin kuuluvat mm. Booking.com ja Uber.
  • Työskenteli 1997−2014 sijoittajana, toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana Booking.comissa, josta tuli maailman suurin hotellien online-varausjärjestelmä.

Johan Brenner

  • Pääomasijoitusyhtiö Creandumin partneri. Creandum on investoinut yli 50 alku- ja kasvuvaiheen yritykseen, joista 8 on suomalaisia, viimeisimpänä oululainen startup KNL Networks. Tesi on sijoittanut Creandumiin.
  • Varttui ruotsalaisessa yrittäjäperheessä.
  • Lähti ulkomaille opiskelemaan heti peruskoulun jälkeen. On opiskellut ja asunut sekä USA:ssa että useissa Euroopan maissa.
  • Oli uransa ensimmäiset kymmenen vuotta ABB:n ja Kinnevikin palveluksessa.
  • Työskennellyt yrittäjänä ja enkelisijoittajana useissa yrityksissä, mm. eTradessa, Joblinessa, Traderassa ja ravintolavarausyhtiö Livebookingsissa/Bookatablessa.
  • Ennen Creandumia oli neljä vuotta Benchmarkin/Balderton Capitalin partneri.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Kasvu-verkkolehdessä 2/2016.