DevCo Partners kiihdyttämään Vexven kasvua

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä
  • DevCo on aktiivinen ja pitkäjänteinen teollinen omistaja, jonka tavoite on kiihdyttää Vexven
    kansainvälistä kasvua
  • Vexven hallituksen puheenjohtajaksi nimitetään Sari Baldauf ja DevCon perustajapartneri Otto
    Kukkonen toimii toistaiseksi Yhtiön vt. toimitusjohtajana
  • Vexven aiempi pääomistaja, hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Jarmo Nieminen jatkaa
    yhtiössä hallituksen jäsenenä ja sijoittajana

Suomalainen kehitysyhtiö DevCo Partners Oy (”DevCo”) on ostanut Vexve Oy:n (”Vexve” tai ”Yhtiö”) osakekannan Jarmo Niemisen täysin omistamalta Partnos Oy:ltä. Jarmo Nieminen jatkaa kaupan jälkeen Vexven hallituksessa, mutta luovuttaa hallituksen puheenjohtajuuden Sari Baldaufille. Vexve käynnistää samalla uuden toimitusjohtajan haun. DevCon perustajapartneri Otto Kukkonen toimii toistaiseksi Yhtiön vt. toimitusjohtajana.

Sastamalalainen Vexve on yksi maailman johtavista kaukolämpö- ja kaukokylmäventtiileiden valmistajista, jonka tuotteet turvaavat satojen miljoonien kotien lämmityksen ja asuinmukavuuden. Vexve on perustettu vuonna 1960, ja sen Sastamalan sekä Laitilan tehtailla valmistettuja tuotteita viedään vuosittain yli 30 maahan. Vexve on tunnettu ennen kaikkea sen tuotteiden korkeasta laadusta, nopeista toimituksista ja ensiluokkaisesta asiakaspalvelusta sekä asiantuntemuksesta energia- ja ympäristöasioissa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2015 oli 46 miljoonaa euroa, ja se työllistää noin 160 ihmistä.

”Vexve on niin arvoiltaan, kulttuuriltaan kuin globaalilta markkina-asemaltaankin poikkeuksellisen vahva suomalainen yritys, ja on hienoa päästä kehittämään sitä eteenpäin yhdessä sitoutuneiden työntekijöiden kanssa. Vexve on juuri sellainen vahvojen megatrendien tukema keskisuuri yritys, jollaista olemme DevCon perustamisesta lähtien etsineet, ja tulemme tekemään kaikkemme kestävällä pohjalla olevan kansainvälisen kasvun aikaansaamiseksi”, sanoo Otto Kukkonen, Vexven vt. toimitusjohtaja ja yksi DevCon kolmesta perustajapartnerista.

”Vexven menestystarinaa on rakennettu suomalaisella työllä, yhdessä asiakkaiden, sitoutuneen ja ammattitaitoisen henkilöstön ja yhteistyökumppanien kanssa. Yhtiön kehittämistä on aina ohjannut vastuullisuus jatkuvuudesta. Nyt on oikea aika ottaa seuraava kasvuharppaus ja siihen tarvitaan vahvempaa selustaa. Luotan vahvasti DevCon kykyyn viedä Vexven liiketoiminta uudelle tasolle. Yhtiö ja sen henkilöstö ansaitsevat loistavan tulevaisuuden.”, sanoo Jarmo Nieminen.

”Olen innostunut tästä mahdollisuudesta olla mukana kasvattamassa Vexven kansainvälistä liiketoimintaa ja rakentamassa suurempaa suomalaista kaukolämpöalan laite- ja ratkaisutoimittajaa. Lähtökohdat kiihdytetylle kasvuharppaukselle ovat mitä mainioimmat Jarmo Niemisen upean elämäntyön ja vahvan kasvollisen omistajuuden ansiosta – on hienoa, että Jarmo jatkaa Yhtiön hallituksessa vastaisuudessakin”, sanoo Sari Baldauf, Vexven uusi hallituksen puheenjohtaja ja DevCon teollinen neuvonantaja.

DevCo on Vexvelle vahva uusi suomalainen omistaja, jonka toimintaa tukevat useat merkittävät ankkurisijoittajat. Vexven ostoa ovat rahoittaneet mm. Antti Herlin, Georg Ehrnrooth, Matti Alahuhta, Ilkka Paananen, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen,  Rettig Group ja Suomen Teollisuussijoitus.

 


Lisätietoja antaa:
DevCo Partnersin osakas Otto Kukkonen
+358 50 346 3487
otto.kukkonen@devco.fi

Suomen Teollisuussijoitus
Jan Sasse, Johtaja, Kasvusijoitukset
+358 40 861 9151
jan.sasse@teollisuussijoitus.fi

DevCo lyhyesti
DevCo Partners on kolmen perustajapartnerin – Otto Kukkosen, Teemu Alahuhdan ja Lauri Stadighin – perustama kehitysyhtiö, joka tukee pohjoismaisten keskisuurten yritysten kasvua. DevCo tekee yksittäisiä sijoituksia keskisuuriin yrityksiin, joissa on merkittävää kehityspotentiaalia. DevCo tarjoaa yrityksilleen operatiivista asiantuntemusta kehitysohjelmien läpiviemiseksi, huippuosaajia hallitukseen ja pitkäjänteistä pääomaa tulevaisuuden kasvua varten. DevCo on suomalainen osakeyhtiö, jonka hallituksen puheenjohtajana toimii Matti Alahuhta ja jonka toimintaa tukevat vahvat ankkurisijoittajat.

Suomen Teollisuussijoitus Oy on pääomasijoitusyhtiö, joka vauhdittaa yritysten menestystarinoita rahastosijoittamisen ja suorien sijoitusten kautta. Tarjoamme lupaavimmille kasvuyrityksille liiketoimintaosaamista ja kansainvälisiä verkostoja yrityksen kasvustrategian toteuttamiseksi. www.teollisuussijoitus.fi ja @TesiFII