Korona Invest keräsi 80 miljoonaa euroa neljänteen, kasvuhaluisiin pk-yrityksiin sijoittavaan rahastoonsa

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Uusi, 80 miljoonan euron tavoitekoossa käynnistyvä rahasto sijoittaa suomalaisiin pieniin ja keskisuuriin kasvuyhtiöihin, ja jatkaa siten hallinnoijan tuttua linjaa. Tuoreeseen rahastoon sijoittivat muiden joukossa sekä Tesi että sen hallinnoima Kasvurahastojen Rahasto IV. Tesi ei ole ollut mukana hallinnoijan kolmessa aiemmassa rahastossa.

”Tesin sijoitus Korona Investin tuoreimpaan rahastoon parantaa suomalaisten kasvuyhtiöiden rahoituksen saatavuutta ammattimaiselta sijoittajalta, jolla on markkinassa erottuva kyky toteuttaa yrityskauppoja tehokkaasti ja onnistuneesti”, toteaa sijoitusjohtaja Tapio Passinen.

Korona Invest on toiminut vuodesta 2006 alkaen ja on yksi parhaiten menestyneistä pääomasijoittajista omassa kokoluokassaan Suomessa. Hallinnoijan aiemmissa rahastoissa yrityskaupat ovat olleet merkittävässä osassa kohdeyritysten liiketoiminnan kehittämisessä. Portfolioyhtiöihin onkin tehty yli 120 yritysostoa ja henkilöstön kasvu on ollut yli 4000 työntekijää.


Lue lisää:

Korona Investin tiedote 8.10.2021

Lisätietoa:

Tapio Passinen, sijoitusjohtaja, rahastosijoitukset, Tesi
+358 40 840 3681
tapio.passinen@tesi.fi

 

Korona Invest on kasvuyritysten rahoittamiseen erikoistunut suomalainen pääomasijoittaja. Korona Invest tekee sijoituksia toimialariippumattomasti kasvuhaluisiin ja -kykyisiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. www.koronainvest.fi

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin. Sijoitamme kannattavasti ja vastuullisesti ja luomme yhdessä uusia maailmalla menestyjiä. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 2,1 miljardia euroa. www.tesi.fi | @TesiFII