Kysely: Pk-yritysten kriisinsietokyky ollut ennakoitua parempi koronashokin aikana

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Tesin pk-yrityskyselyn kolmas kierros indikoi koronakriisin vaikuttaneen yrityksiin ensimmäisiä skenaarioita maltillisemmin, vaikkakin toimialakohtaisesti vaikutukset ovat saattaneet olla erittäin negatiivisia. Investointien osalta näkymät ovat parantuneet. Erityisesti teollisuudessa koko vuoden jättämä on alkuvuonna arvioitua hillitympi suojaten alihankintaketjuja pysyvimmiltä vaurioilta. Suomen talous selvinnee rajatuilla pitkäaikaisilla vaurioilla, ja sen uudistuminen on ottanut samalla ensiaskeleitaan. Lisäksi neljäsosa yrityksistä ennustaa liikevaihdon kasvavan ensimmäisellä vuosineljänneksellä 2021 kriisiä edeltäneestä vastaavasta vertailuajankohdasta.

Valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi kartoitti marraskuussa 2020 koronan vaikutuksia suomalaisiin pk-yrityksiin laaja-alaiseen asiantuntijayhteistyöhön perustuvalla kyselytutkimuksella. Siihen osallistui yhteensä 1683 yritystä. Marraskuun kysely on kolmas kierros tutkimussarjassa, jonka ensimmäisen kierroksen tulokset julkaistiin 8.5.2020, toisen kierroksen taas 17.6.2020. Tavoitteena on muodostaa laaja-alainen ja neutraali näkemys pk-yritysten nykytilanteesta kattaen monia näkökulmia ulkoisista vaikutuksista, sisäisistä toimenpiteistä sekä tukitoimien vaikuttavuudesta.

”Vaikka kriisi on vaikeuttanut ja vaikuttaa merkittävästi yritysten toimintaan, yritysten resilienssi on kriisin aikana ollut ennakoitua parempi läpi linjan. Liikevaihdon tippumista on pystytty kompensoimaan operatiivisten kustannusten sopeuttamisella ja käyttökatteita tarkastellessa, yritykset ovat kyenneet laajassa perspektiivissä jatkamaan kannattavaa liiketoimintaa. Kriisi on kuitenkin hyvin kahtiajakoinen, jolloin vaikutukset ovat alatoimialakohtaisia vaikeuttaen kokonaisvaltaisen tilannekuvan arviointia. Lisäksi kriisi näyttää edelleen kohdentuvat voimakkaimmin pieniin yrityksiin, joiden kyky sopeuttaa toimintaansa on rajallinen”, sanoo Tesin Chief Digital Officer Henri Hakamo.

Tutustu loppuraportin tuloksiin
Avainhavaintoja
  • Koronapandemian negatiiviset liikevaihtovaikutukset ovat pienentyneet huhti- ja toukokuun tasosta. 50 % vastaajista arvioi liikevaihtonsa heikentyneen lokakuun aikana verrattuna vuoden takaiseen, 13 % arvioi liikevaihdon laskeneen yli 40 %. Yrityskentän kahtiajako ”voittajiin” ja ”häviäjiin” on siis lieventynyt, ja yritykset pystyvätkin kasvattamaan liikevaihtoaan kasvavissa määrin. Liikevaihdon palautuminen on alkanut syksyllä, mutta palautumisessa on hajontaa toimialojen välillä: toimialoista informaatio ja viestintä sekä rakentaminen ovat pärjänneet parhaiten läpi kriisin.
  • 73 % yrityksistä kykenee alentamaan kustannuksiaan alle 20 % normaalitilanteen tasosta, ja analyysit osoittavan suurimman osan potentiaalista olevan jo käytetty. Erityisesti akuuteimmassa kassavirtakriisissä olevat yritykset ovat käyttäneet lähes koko sopeuttamispotentiaalinsa. Lomautukset ovat yhä selvästi yleisin sopeutuskeino, vaikka niiden arvioidaan kuitenkin vähenevän loppuvuonna.
  • Tappiollisten yritysten osuus on pienentynyt tasaisesti kriisin edetessä, mikä implikoi sopeuttamistoimenpiteiden toimivan viiveellä. 7 % haastatelluista yrityksistä kertoi koronakriisin kääntäneen käyttökatteensa positiivisesta negatiiviseksi, kesäkuun kyselyssä vastaava luku oli 17 %
  • Kyselyn tulosten perusteella yritykset kokevat Business Finlandin ja Finnveran tukitoimet tarkoituksenmukaisiksi: tyytyväisyys tukitoimiin ja tukia saaneiden yritysten määrä on noussut kevään tasosta, mutta toimia-alakohtaista vaihtelua esiintyy. Lisäksi yritysten ulkopuolisten rahoittajien, kuten pankkien, halukkuus rahoittaa yrityksiä otoksessamme on noussut hieman verrattuna aiempaan.
  • Investointinäkymät ovat parantuneet merkittävästi edellisen kyselytutkimuksen tuloksista. Koska pandemian vaikutukset säilyvät kuitenkin merkittävinä, erityisesti teollisuuden muuttuneilla näkymillä on positiivinen vaikutus.
  • Tilanteen aiheuttamat operatiiviset häiriöt ovat jatkuneet, mutta lieventyneet hienoisesti edellisestä kyselytutkimuksesta. Häiriöt ovat olleet yleisimpiä teollisuudessa ja kaupan alalla. Häiriöistä yleisimmät ovat raaka aineiden saatavuus ja logistiikka.
  • Noin 3 % pk-yrityksistä (ei toimialapainotettu) on ajautumassa konkurssiin konkurssilainsäädännön erääntyessä tammikuussa, majoitus- ja ravitsemistoimialalla luvun ollessa jopa 9 %. Laajemman yritystukitoiminnan jatkamiselle onkin vielä paineita ja kysely indikoi konkurssilainsäädännön loppumisen voivan johtaa merkittävään määrään konkursseja.
Tutkimuksesta

Tesin toimeksiannosta tehdyn kyselytutkimuksen laatimiseen ovat alun perin osallistuneet Helsinki GSE, työ- ja elinkeinoministeriö, professori Vihriälän selvitystyöryhmä, Business Finland, Finnvera sekä muita asiantuntijoita yksityiseltä ja julkiselta sektorilta. Kyselyn toteutti Taloustutkimus puhelinhaastatteluna 3.11 – 30.11.2020 (kokonaisotos n=1683). Tavoitteena on tarkastella taloutta kokonaisuutena reaaliaikaisesti ja toimialakohtaisesti sekä tarjota ajantasaista tietoa päättäjien käyttöön toimenpiteiden oikea-aikaiseksi kohdistamiseksi.

Kysely kohdistettiin kansantalouden ja sen kasvun kannalta merkittäviin toimialoihin, joihin koronakriisin uskottiin vaikuttavan kielteisimmin: teollisuuteen; tukku- ja vähittäistavarakauppaan; ammatilliseen, tieteelliseen ja tekniseen toimintaan; informaatioon ja viestintään; majoitus- ja ravitsemistoimintaan; rakentamiseen; kuljetukseen ja varastointii, sekä hallinto ja -tukipalvelutoimintaan.

Kyselytutkimuksen interaktiiviset näkymät ja datan latausmahdollisuudet ovat avoimesti kaikkien hyödynnettävissä: https://survey.taloustutkimus.fi/dashboard/covid_pk_yritykset_avoin/

Lisätietoja:
Henri Hakamo, Chief Digital Officer, Tesi
henri.hakamo@tesi.fi, +358 40 050 2721

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin. Sijoitamme kannattavasti ja vastuullisesti ja luomme yhdessä uusia maailmalla menestyjiä. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 1,6 miljardia euroa. Omistamisen ja onnistumisen kunnianhimoa – tesi.fi | @TesiFII