Pääomasijoitusmarkkinan pulssikyselyn tulokset

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Tesin, Pääomasijoittajat ry:n ja Business Finland Venture Capitalin suomalaisille pääomasijoittajille tekemän markkinapulssikyselyn mukaan COVID-19-tilanne vaikuttaa negatiivisesti 50 %:iin venture capital -kohdeyhtiöistä ja 62 %:iin myöhemmän vaiheen buyout-sijoittajien kasvuyhtiöistä. Kyselystä kuitenkin ilmenee, että yli 85 % yritysten nykyisistä omistajista pystyy vastaamaan kokonaan tai osittain pääomasijoitettujen yritysten rahoitustarpeesta seuraavan vuoden ajan.

Huhtikuussa 2020 pääomasijoittajille tehty markkinapulssikysely kertoo, että yli 85 % yritysten nykyisistä omistajista pystyy vastaamaan kokonaan tai osittain pääomasijoitettujen yritysten rahoitustarpeesta seuraavan vuoden ajan.Välittömän likviditeettikriisin uskotaan koskettavan pientä osaa yrityksistä.

”Melko hyvä tilanne johtuu siitä, että rahastot ovat hyvin hoidettuja ja varautumistoimenpiteet ovat olleet hyviä”, toteaa Tesin rahastosijoituksista vastaava johtaja Matias Kaila.

Kyselyn mukaan pääomasijoittajien startup-kohdeyhtiöistä kolmasosalla loppuvat rahat alle puolessa vuodessa ja kolmasosalla 6-12 kuukauden välillä. Kolmasosalla startupeista kassatilanne on turvattu yli vuoden ajalle. Startupien rahoitustilanne ei kuitenkaan poikkea merkittävästi normaalista tilanteesta, sillä useat niistä on rahoitettu kestämään tappiollisuutta lyhyellä aikavälillä.

Sulkutoimenpiteet ovat vaikuttaneet rajummin vakiintuneisiin kasvuyrityksiin, ja niiden tilanne on melko huolestuttava. Pääomasijoittajien tekemien arvioiden mukaan noin 40 %:lla kasvuyrityksistä loppuu varat alle puolessa vuodessa, ja usealla jo alle kolmessa kuukaudessa ilman jatkorahoitusta. Tämä selvästi poikkeaa vakiintuneiden, mutta kovaan kasvuun tähtäävien normaalioloissa kannattavien kasvuyritysten tilanteesta ennen koronakriisiä.

Pääomasijoittajat kykenevät täyttämään myöhemmän vaiheen kasvuyhtiöiden rahoitustarpeet seuraavan vuoden aikana 58 %:ssa tapauksista. Yli puolella (59 %) kaikista kasvuyhtiöistä ulkopuolisen rahoituksen saaminen on kuitenkin epävarmaa.  Startup-yhtiöistä 42 % selviää näillä näkymin kriisiajan ylitse pääomasijoittajien lisäsijoituksin. Ulkopuolista rahoitusta on sen sijaan tarjolla vain 30 %:lle startup-yrityksistä. Kokonaan ilman jatkorahoitusta jää alle 15 % startup- ja kasvuyhtiöistä.

”On tärkeää, että koko ekosysteemistä pidetään huolta. Kriisiajan toimenpiteillä varmistamme sen, että meillä on myös tulevaisuudessa huippukasvajia ja menestystarinoita eri aloilta”, kommentoi Pia Santavirta, Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja.

Vaikka startup-yrityksistä puolelle COVID-tilanne on negatiivinen, niin noin 8-10 %:lle startup-yrityksistä se on avannut uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja nostanut kysyntää. Kasvuyritysten puolella vastaavaa ilmiö on vain 2-3 %:n luokkaa.

”Tällä hetkellä pääomasijoittajat ovat halukkaita ja kyvykkäitä jatkorahoittamaan kohdeyrityksiään. Seuraamme myös jatkossa koronakriisin vaikutuksia pääomasijoitusalan markkinatilanteeseen tiiviisti tehtävällä kyselyllä”, toteaa Matias Kaila.

Markkinapulssista:

  • Markkinapulssikyselyyn vastasi  27 pääomasijoittajaa, joista 16 tekee venture capital -sijoituksia ja
    11 buyout/growth -sijoituksia.
  • Kysely toteutettiin 9.-16.4.2020.
  • Kysely kattaa 412 yritystä, joista 345 on rekisteröity Suomeen.
  • Rahastojen hallinnoijat ovat täyttäneet kyselyn omien rahastojensa osalta kattavasti ja vastanneet kaikkiin kysymyksiin.
  • Yritysjoukko jakautuu laajasti eri toimialoille sekä kehitysvaiheisiin ja edustaa suomalaisia pääomasijoitustaustaisia yrityksiä hyvin.
Markkinapulssin tulokset


Lisätiedot:

Matias Kaila, Tesi
Matias.Kaila@tesi.fi, 040 720 1324

Pia Santavirta, Pääomasijoittajat ry
pia.santavirta@paaomasijoittajat.fi, 040 546 7749

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin. Sijoitamme kannattavasti ja vastuullisesti ja luomme yhdessä uusia maailmalla menestyjiä. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 1,3 miljardia euroa. Omistamisen ja onnistumisen kunnianhimoa – https://tesi.fi | http://www.dtg.tesi.fi | @TesiFII

Pääomasijoittajat ry (FVCA) tekee pääomasijoitusalan edunvalvontaa. Edustamme monipuolista sijoittajajoukkoa, joka rakentaa kestävää kasvua ja jonka kohdeyritykset työllistävät yli 94 000 työntekijää. Pääomasijoittajat – Kasvun rakentajat
https://paaomasijoittajat.fi @FVCA