Sijoitus taloudellisten väärinkäytösten tutkintaan ja torjuntaan

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Teollisuussijoitus ja yksityiset kanssasijoittajat ovat sijoittaneet lähes 500 000 euroa Aspida Oy:ön, jonka ohjelmistot helpottavat taloudellisten väärinkäytösten selvittämistä ja ehkäisemistä. Lisäksi Aspida on varmistanut Tekesiltä mittavan tuotekehityspanostuksen järjestelmän jatkokehitystä varten.

Aspidan ohjelmistolla viranomaiset, luottolaitokset, vakuutusyhtiöt ja erilaisten tukien myöntäjät voivat arvioida asiakkaittensa ja kumppaneittensa taloudellista luotettavuutta. Ratkaisu yhdistää julkisista ja organisaatioiden tietolähteistä saatavia yritysten ja ihmisten digitaalisia jälkiä, kiteyttää niistä kokonaiskuvan ja paljastaa monimutkaiset kytkennät. Näin tutkinta tehostuu, tapausten käsittely nopeutuu ja tutkijoiden aikaa vapautuu perusteellisempaan analysointiin.

– Saamamme pääomasijoitus mahdollistaa pitkäjänteisen panostamisen asiakkuuksien kehittämiseen ja kansainvälistymisen pohjustamiseen, kertoo Aspidan toimitusjohtaja Lars Albäck.

– Taloudellisten väärinkäytösten tekijät ovat kehittyneet aiempaa ammattimaisemmiksi. On tärkeää, että viranomaisilla ja myös yksityispuolella kuten esimerkiksi vakuutusyhtiöissä on käytössään parhaat työkalut, jatkaa Aspidan ydintiimin jäsen Ossi Kähönen, joka on ollut perustamassa talousrikollisuuden tiedustelutoimintaa Suomeen.

– Tässä on kyse yhteiskunnallisesti merkittävästä projektista, jossa Suomella on mahdollisuus toimia suunnannäyttäjänä myös EU:n laajuisesti. Aspidalla on kovaa kansainvälistä näyttöä hankkinut it-tiimi, toteaa sijoituspäällikkö Antti Kummu Teollisuussijoituksesta.

– Harmaan talouden arvo on noin 4,5 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta eli noin kuusi miljardia euroa vuodessa, kertoo projektipäällikkö Markku Hirvonen, joka johtaa viranomaisyhteistyön kehittämisprojektia harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjumiseksi: – Torjuntaan kohdistetut resurssit tuottavat kustannuksensa moninkertaisesti takaisin. Lisäksi tulee paljon välillistä hyötyä, koska työn suurin merkitys on ennaltaehkäisyssä.

Aspida Oy on vuonna 2002 perustettu suomalainen ohjelmistoyritys. Aspida tarjoaa ohjelmistotuotteet taloudellisten väärinkäytösten ehkäisemiseen ja selvittämiseen. Aspidan asiakaskohderyhmiä ovat harmaan talouden ja taloudellisten väärinkäytösten torjunnan parissa työskentelevät viranomaiset, erilaisia tukia myöntävät organisaatiot, sekä yksityisellä puolella vakuutusyhtiöt, luottolaitokset, tilintarkastusyhteisöt ja tiedotusvälineet.
www.aspida.com

Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion pääomasijoitusyhtiö. Se sijoittaa valtion omaisuuden myynnistä kertyneitä varoja suomalaisen yritystoiminnan kasvuun ja kansainvälistymiseen. Teollisuussijoitus on Suomen johtava siemensijoittaja. Yhtiön sijoitusten ja sijoitussitoumusten kokonaismäärä on noin 360 miljoonaa euroa. www.teollisuussijoitus.fi

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Lars Albäck, Aspida Oy,
matkapuh. 040 503 3672, lars.alback@aspida.com

sijoituspäällikkö Antti Kummu, Suomen Teollisuussijoitus Oy,
matkapuh. 050 432 4486, antti.kummu@teollisuussijoitus.fi