Suomalainen kiertotalouden pioneeri Innomost Oy kerännyt uutta kasvurahoitusta

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Innomost on kerännyt yhden miljoonan euron siltarahoituksen globaalin kasvunsa jatkamiseksi. Kasvuyritys kehittää ja tuottaa suomalaisen metsäteollisuuden sivuvirroista, kuten koivun kuoresta, korkea-arvoisia jalostustuotteita, jotka soveltuvat korvaamaan ympäristölle haitallisia raaka-aineita kosmetiikasta lääkkeisiin. Innomostin tuotteilla voidaan korvata esimerkiksi mikromuovia ja palmuöljyä.

Tuoreelle rahoituskierrokselle osallistuivat Tesin (Suomen Teollisuussijoitus Oy) lisäksi Metsä Spring Oy, joka on osa Metsä Groupia, sekä Innovestor. Tämän lisäksi yhtiö sai viime vuonna päätökseen viiden miljoonan euron rahoituskierroksen pilottilaitoksen rakentamiseksi ja liiketoiminnan laajentamiseksi globaalille tasolle. Merkittävimmän pääomasijoituksen teki Metsä Spring Oy.

Kiertotalous ja kestävän kehityksen mukaisten raaka-aineratkaisujen kysyntä tulee kasvamaan huomattavasti lähitulevaisuudessa. Näemme mielenkiintoisia kasvumahdollisuuksia Innomostin innovatiivisille tuotteille globaaleilla markkinoilla”, kommentoi Tesin sijoituspäällikkö Samppa Sirviö.

Innomostin liiketoiminta perustuu metsäteollisuuden sivutuotteen, koivun kuoren, jalostamiseen korkealaatuisiksi tuotteiksi kosmetiikan alalle. Kosmetiikkatuotteiden markkinapotentiaali on erittäin merkittävä, ja Innomostin uudella teknologialla voidaan mullistaa markkinatarjontaa globaalissa mittakaavassa. Käyttämällä uusiutuvia, täysin hyödynnettävissä olevia raaka-aineita arvojalostukseen olemme kauneudenhoitoalan tuotetrendien huipulla”, kommentoi Innomostin perustaja ja toimitusjohtaja Sami Selkälä.

Tesin sijoitus tehtiin ensisijoitusten osalta sulkeutuneesta Venture Bridge -siltarahoitusohjelmasta, jolla vastattiin koronapandemian aiheuttamaan kasvurahoituksen saatavuusongelmiin.

Lue lisää:

Lisätietoja:

Samppa Sirviö, sijoituspäällikkö, venture capital -sijoitukset
samppa.sirvio@tesi.fi
+358 50 518 6063

 

Innomost www.innomost.com

Vuonna 2016 perustettu Innomost kehittää ja tuottaa korkealaatuisia ja uusiutuvia kosmetiikan raaka-aineita metsäteollisuuden sivutuotteista. Innovatiivisten tuotteidemme avulla kosmetiikkateollisuus ja tulevaisuudessa myös lääke-, kemian- ja elintarvike- ja tekstiiliteollisuus pystyisivät korvaamaan ympäristölle haitallisia ainesosia tuotteissaan. Innomostin tuotteilla voidaan korvata esimerkiksi mikromuovia ja palmuöljyä.

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin. Sijoitamme kannattavasti ja vastuullisesti ja luomme yhdessä uusia maailmalla menestyjiä. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 2,4 miljardia euroa. www.tesi.fi | @TesiFII