Suomalainen UpCloud-pilvipalvelu vauhdittaa kansainvälistä laajentumistaan 18 miljoonan euron rahoituksen turvin

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

“Pääsijoittajan ominaisuudessa tuemme erityisen innoissamme UpCloudin laajentumista. Yhtiön kyvykäs tiimi herätti mielenkiintomme ja lähempien keskusteluiden myötä meille kävi nopeasti selväksi, että yhtiöllä on tuotekehitys- ja laajentumissuunnitelmien johdosta oivallinen tilaisuus valloittaa merkittävä osa globaalista liiketoimintakriittisestä pilvipalvelumarkkinasta”, sanoo Wim Haring, Connected Capital & Partners.

”UpCloud on kasvanut kannattavasti jo usean vuoden ajan ohjelmistojen ja datan käsittelyn siirtyessä pilvipalveluihin. Sijoitus mahdollistaa nopean laajentumisen ja kansainvälistymisen uusille markkinoille mm. Aasiaan ja Intiaan. UpCloudin tavoitteena on olla globaalisti johtava eurooppalainen pilvipalveluinfrastruktuurin vaihtoehto pienille ja keskisuurille yrityksille. On hienoa olla mukana rakentamassa vahvan asiakastyytyväisyyden siivittämää kasvua”, sanoo Keith Bonnici, sijoitusjohtaja, Teollisuussijoitus.

Huipputason suorituskyky erottaa UpCloudin kilpailijoistaan 

Vuonna 2011 perustettu UpCloud erottautuu kilpailijoistaan pilvipalveluidensa huippuluokan suorituskyvyllä. Yritys tarjoaa palveluitaan globaalisti kahdeksasta konesalista, jotka sijaitsevat Amsterdamissa, Chicagossa, Frankfurtissa, Helsingissä, Lontoossa, San Josessa ja Singaporessa.

Tyypillinen UpCloudin asiakas on pieni tai keskisuuri teknologiayritys, joka etsii pilvipalveluita liiketoimintakriittisille ja dataintensiivisille palveluille tai sovelluksille. Asiakkaat tarvitsevat tehokkaan suorituskyvyn pilvikapasiteettia, tallennustilaa ja verkkoratkaisuja, jotka ovat myös käyttäjäystävällisiä ja kohtuuhintaisia. UpCloudin palvelut ovat hallittavissa joko helppokäyttöisen selainpohjaisen käyttöliittymän avulla tai automatisoidusti API-rajapinnan kautta. Palveluiden laskutus tapahtuu käytön mukaan tuntiperusteisesti.

UpCloudin poikkeuksellisen suorituskyvyn keskiössä on yhtiön itse kehittämä MaxIOPS-tallennusjärjestelmä, jonka myötä mm. riippumaton markkinatutkimusyritys CloudSpectator on kaksi kertaa nostanut UpCloudin pilvipalvelujen tarjoajien markkinajohtajaksi Euroopassa. Tutkimuksissa mitattiin 19 pilvipalvelujen tarjoajan suorituskykyä suhteessa hinnoitteluun, ja UpCloud oli voittaja infrastruktuuri-kategoriassa. Kilpailussa oli mukana myös alan jättejä, kuten Google, Amazon Web Services ja Microsoft.

Rahoitusta tullaan käyttämään mm. uusien palvelualueiden avaamiseen ja tuotekehityksen kiihdyttämiseen. Huippuluokan suorituskyvyn ylläpitäminen ja jatkuva kehittäminen vaatii huippuosaajia, joten yritys lähtee myös rekrytoimaan uusia tekijöitä tuotekehitys-, teknologia-, myynti- ja markkinointitiimeihinsä.

Tällä hetkellä UpCloud työllistää yli 50 työntekijää Suomessa, Iso-Britanniassa, Saksassa, Singaporessa ja Yhdysvalloissa.

“Olemme innoissamme siitä, että voimme kiihdyttää kasvuamme dramaattisesti. Aiomme kaksinkertaistaa henkilöstömme koon jo pelkästään tämän vuoden aikana. Olemme rakentaneet UpCloudille erilaisen yrityskulttuurin, joka on täysin poikkeuksellinen muihin yrityksiin verrattuna. Meillä on tiivis yhteishenki, innostava ja kannustava ilmapiiri ja yrityksestä lähtijöitä on erittäin vähän. Olemme yhtä lailla panostaneet erittäin hyvään asiakaskokemukseen, joka näyttäytyy mm. erinomaisina lukuina NPS-kyselytutkimuksissa. Tämä on upea hetki investoida lisää kasvuun!”, iloitsee Antti Vilpponen, UpCloudin toimitusjohtaja. 

Joel Pihlajamaa, UpCloudin perustaja ja tekninen johtaja toteaa: “UpCloudin juuret ulottuvat vuoteen 2009 – aikaan, jolloin pilvi-infrapalveluiden ensimmäinen aalto oli tavoittanut markkinat. Palvelut uudistivat tuntilaskutusperusteisella mallilla tavan hankkia kapasiteettia, mutta teknisesti palvelut olivat turhauttavan heikkoja ja vaihtelevia suorituskyvyltään, vikasietoisuudesta puhumattakaan. UpCloud syntyi ajatuksesta rakentaa palvelu, jossa poikkeuksellisen korkea suorituskyky ja vikasietoisuus otettaisiin viimein keskiöön, jopa yksittäiselle sovelluskehittäjälle soveltuvalla hintatasolla. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin on helppo nähdä, että intohimoinen suhtautumisemme tuotekehitykseen ja sitä kautta äärimmäisen kovaan suorituskykyyn on ollut oikea tie! “  

Lisätietoja:

UpCloud, toimitusjohtaja Antti Vilpponen, antti.vilpponen@upcloud.com

Tesi, sijoitusjohtaja Keith Bonnici, puh. 040 1799 584, keith.bonnici@tesi.fi) 

UpCloud on suomalainen pilvipalvelujen tarjoaja, joka perustettiin vuonna 2011 Joel Pihlajamaan toimesta. UpCloudin keskeisenä palvelulupauksena on ollut asti asti tarjota maailman parasta suorituskykyä maltillisella hintatasolla ja tässä onnistuakseen UpCloudin tarjoamat palvelut perustuvat talon sisällä tapahtuvaan tuote- ja sovelluskehitykseen. UpCloud pyrkii samaan aikaan eurooppalaiseksi ja globaaliksi vaihtoehdoksi alallaan. Tällä hetkellä yrityksellä on kahdeksan palvelinkeskusta: Helsingissä, Lontoossa, Chicagossa, Frankfurtissa, Amsterdamissa, Singaporessa ja San Josessa. Cloud Spectator on listannut UpCloudin kahdesti pilvitoimijoiden ykköseksi Euroopassa. www.upcloud.com

Connected Capital on Amsterdamissa toimiva sijoitusyhtiö, joka keskittyy sijoittamaan eurooppalaisiin yrityksiin, jotka tarjoavat erottuvia SaaS-ratkaisuja yritysmarkkinoille. Connected Capital tarjoaa sekä pääomaa että intensiivistä tukea strategisten valintojen tekemisessä ja kansainvälisen kasvun toteuttamisessa. Connected Capitalilla on ammattitaitoinen kokeneiden ammattilaisten tiimi, jolla on taustaa yritysjärjestelyistä, pääomasijoituksista, strategiakonsultoinnista sekä vuosien kokemus kasvun kiihdyttämisestä. Yrityksen nykyinen salkku koostuu sijoituksista Omnia Retail, iWelcome, Speakap, Concentra, Foleon, and Channelsight.

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin. Sijoitamme kannattavasti ja vastuullisesti ja luomme yhdessä uusia maailmalla menestyjiä. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 1,2 miljardia euroa. Omistamisen ja onnistumisen kunnianhimoa  www.tesi.fi | www.dtg.tesi.fi | @TesiFII

Inventure on Pohjoismaiden ja Baltian johtava aikaisen vaiheen pääomasijoittaja. Inventure sijoittaa innovatiivisiin ja nopeasti kasvaviin yrityksiin, joilla on vahva johto ja tavoitteena oman alansa disruptio. Inventurella työskentelee kokeneita sijoittajia, asiantuntijoita ja sijoitusammattilaisia, joiden yhteisenä tavoitteena on rakentaa start-upeista globaaleja menestystarinoita. Inventure toimii Helsingissä ja Tukholmassa. www.inventure.fi