Teollisuussijoituksen vuosi 2014 – Vauhtia kansainväliseen kasvuun

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

”Teollisuussijoituksen vuosi 2014 oli volyymimielessä aktiivinen. Merkittäviä positiivisia asioita olivat Turun telakan hankinta yhdessä saksalaisen Meyer-perheen laivanrakennusyhtiön kanssa ja se, että suomalaisiin yrityksiin kanavoitui ennätysmäärä ulkomaista riskipääomaa Teollisuussijoituksen sijoitusverkoston kautta. Lisäksi kesäkuussa 2014 käynnistetty 100 miljoonan euron Uudistuva teollisuus – sijoitusohjelma lähti hyvin liikkeelle. Tilikauden tulos oli kuitenkin epätyydyttävä ja yhtiön kehitykseen vaikutti niin Suomen taloudellisesti haasteellinen tilanne kuin loppuvuodesta korostuneen Venäjän kriisin yleinen vaikutus elinkeinoelämään”, sanoo toimitusjohtaja Martin Backman.

Toimintaympäristö

Maailman ja Suomen taloustilanne säilyi heikkona, eivätkä odotukset elpymisestä toteutuneet. Suomessa etenkin pienten ja keskisuurten teollisten yritysten investoinnit vähenivät, mikä luo jatkossa haasteita teollisuuden uudistumiskyvylle.

Suomen pääomasijoitusmarkkinoilla suomalaisiin rahastoihin kerättiin uusia varoja lähes 600 miljoonaa euroa. Varainkeruu oli korkeimmillaan sitten finanssikriisin. Yleisen taloustilanteen takia irtautumisten määrä suomalaisista kohdeyrityksistä oli pienin sitten vuoden 2009. Irtautumistilastoissa näkyvä alaskirjausten määrä oli nousussa ja suurin neljään vuoteen.

Sijoitustoiminta

Hankevirta oli kasvussa vuonna 2014. Vuoden aikana tarkasteluun otettiin n. 260 (n. 250) uutta pääomasijoitushanketta, ja Teollisuussijoitus teki uusia sijoituksia yhteensä vajaalla 83 miljoonalla eurolla. Emoyhtiö teki uusia sijoitussitoumuksia seitsemään pääomasijoitusrahastoon yhteensä 42 miljoonalla eurolla. Sijoitussitoumukset kohdistuivat viiteen venture capital –rahastoon ja kahteen myöhäisen kasvun rahastoon. Vuoden aikana irtauduttiin viidestä rahastosta niiden toimikauden päätyttyä. Uusia suoria sijoituksia maksettiin 40 miljoonalla eurolla (37 miljoonaa euroa). Suorat sijoitukset painottuivat kansainväliseen kasvuun ja vientiin panostaviin kasvuyhtiöihin sekä keskisuuriin teollisiin yrityksiin. Sijoitustoiminnan suuntaamista ohjaavat työ- ja elinkeinoministeriön yhtiölle asettamat keskipitkän ajan elinkeino- ja omistajapoliittiset tavoitteet.

Konsernin tilikauden tulos oli -43,2 miljoonaa euroa (-7,6 miljoonaa euroa). Pääomasijoituksista kirjatut tuotot olivat 21,6 miljoonaa euroa, mutta sijoituksista kirjatut arvonalennukset sekä irtautumisista kirjatut irtautumis- ja myyntitappiot painoivat tuloksen tappiolliseksi. Merkittävin tappio syntyi Finnprotein Oy:n konkurssista. Pääomasijoitusten arvonalennusten nettomääräinen vaikutus vuoden 2014 tulokseen oli -49,4 miljoonaa euroa (-27,9 miljoonaa euroa). Raportoitua tappiota taustoittaa osaltaan se, että Teollisuussijoitus noudattaa raportoinnissaan Suomen kirjanpitolakia (ei IFRS:ää), jonka mukaisesti sijoitusten arvonalennuksia kirjataan tulokseen, mutta vastaavia arvonnousuja yli hankintahinnan ei kirjata tulokseen. Tilikauden 2014 päättyessä Teollisuussijoituksen sijoitusten käyvän arvon ja kirjanpitoarvon erotus, eli realisoitumaton arvonnousu, oli 59,8 miljoonaa euroa.

Teollisuussijoituksen koko toiminta-ajan tilikausien (1995-2014) tulosten nettomäärä on yhteensä 62 miljoonaa euroa. Valtio on pääomittanut Teollisuussijoitusta toiminnan käynnistämisestä lähtien (31.12.2014 mennessä) 549,8 miljoonalla eurolla. Konsernin oma pääoma 31.12.2014 oli 596,6 miljoonaa euroa.

Organisaatio ja hallinto

Hallituksen puheenjohtaja Jukka Alho erosi hallituksesta 31.8.2014. Uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi valittiin 1.9.2014 alkaen Sakari Tamminen (vuorineuvos, s. 1953). Teollisuussijoituksen toimitusjohtajana toimi 31.8.2014 saakka Juha Marjosola (TTM, s. 1952). 1.9.2014 lähtien yhtiön toimitusjohtajana on toiminut Martin Backman (KTM, DI, s. 1969).

Tilikauden jälkeiset tapahtumat

Teollisuussijoituksen sijoitussalkusta on toteutunut useita irtautumisia vuoden 2015 aikana, ja alkuvuoden kassavirta on ollut hyvä. Uudistetun strategiansa mukaisesti Teollisuussijoituksen suora sijoitustoiminta suunnataan jatkossa selkeämmin myöhäisemmän vaiheen venture capital-rahoitusta tarvitseviin yhtiöihin, sekä keskisuurin suomalaisiin yhtiöihin, jotka hakevat kansainvälistä kasvua. 

Rahastosijoitustoiminnan puolella yhtiö keskittyy jatkamaan suomalaisten pääomasijoitusyhtiöiden rahoittamista sekä toimimaan Suomen pääomasijoitusmarkkinan kansainvälistämiseksi. Teollisuussijoitus on myös valmistelemassa uutta kanssasijoitusohjelmaa, jonka tavoitteena on katalysoida ulkomaisten myöhäisemmän venture capital -rahastoyhtiöiden pääomia ja liiketoimintaosaamista suomalaisiin kansainvälistymistä tavoitteleviin kasvuvaiheen yhtiöihin. 

Yhtiökokouksessa 17.4.2015 päätettiin korottaa yhtiön osakepääomaa 105 miljoonalla eurolla, josta 30 miljoonaa euroa kohdistetaan Kasvurahastojen Rahasto II Ky:tä, 50 miljoonaa euroa Uudistuvan teollisuuden sijoitusohjelmaa ja 25 miljoonaa euroa uutta kanssasijoitusohjelmaa varten.

Teollisuussijoitus on myös alkuvuodesta tehnyt päätöksen siirtyä noudattamaan IFRS-tilinpäätöskäytäntöä tilikaudella 2015, ja tähän käytäntöön siirtymisen arvioidaan parantavan tilinpäätöksen informaatioarvoa sijoitustoiminnasta. 

Teollisuussijoituksen yhtiökokous valitsi 17.4.2015 hallituksen, johon kuuluvat hallituksen puheenjohtajana Esa Lager, finanssineuvos Urpo Hautala (valtiovarainministeriö), toimitusjohtaja Kimmo Jyllilä (Almatro Advisors Oy), Johanna Lindroos (partneri, Dasos Capital Oy), talousjohtaja Mika Niemelä (työ- ja elinkeinoministeriö), alueen varajohtaja Annamarja Paloheimo (Nordea Pankki Suomi Oyj) ja Riitta Tiuraniemi.

Teollisuussijoituksen tilinpäätös, vaikuttavuuskatsaus ja yritysvastuuraportti ovat luettavissa osoitteessa: http://vuosikertomus2014.teollisuussijoitus.fi

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Martin Backman, Suomen Teollisuussijoitus Oy
Puh: +358 50 462 1292, sähköposti: martin.backman@teollisuussijoitus.fi