Teollisuussijoitus ja Etera sijoittivat IT-palvelutalo Academicaan

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Suomen Teollisuussijoitus ja eläkevakuutusyhtiö Etera ovat merkinneet suunnatussa osakeannissa noin 25 % osuuden IT- ja tietoliikenneratkaisuja yrityksille tarjoavan Academica Oy:n 100 % omistavan emoyhtiön osakekannasta. Yhtiön muina omistajina jatkavat suomalaiset yksityiset sijoittajat sekä yhtiön työntekijät.

Vuodesta 1985 IT-alalla toiminut Academica tarjoaa yrityksille keskitetysti laajan palveluvalikoiman GSM-liittymistä virtualisoituihin työasemiin. Viime vuosina Academica on panostanut erityisesti laitesaliliiketoimintaan ja palveluiden virtualisointiin rakentamalla Helsingin keskusta-alueelle ekotehokkaita konesaleja. Konesalien palvelinten hukkalämpö johdetaan kaukolämpöverkkoon lämmittämään helsinkiläisiä koteja.

“Olemme onnistuneet löytämään paikkamme Suomen ICT-palvelumarkkinassa. Kehitämme liiketoimintaamme koko ajan myös uusille alueille. Olen erittäin iloinen saadessamme kaksi kotimaista sijoittajatahoa tukemaan meitä kasvu-urallamme”, sanoo Academican toimitusjohtaja Marko Vanninen.

“Academica tarjoaa edistyksellisen ratkaisun energiatehokkaaseen tietotekniikan hyödyntämiseen. Sijoituksen avulla yhtiö pystyy vastaamaan kasvavaan asiakastarpeeseen”, sanoo sijoitusjohtaja Jussi Hattula Teollisuussijoituksesta.

“Hyvän tuottopotentiaalin lisäksi halusimme olla mukana tukemassa yhtiön kasvua erityisesti toimivaksi todetun ja ekotehokkaan konesalikonseptin osalta. Uskomme yhtiön johdon kykyyn toteuttaa kasvusuunnitelmat hallitusti”, sanoo varainhoitaja Tatu Hemmo Eterasta.

Academica on voittanut laitesalikonseptillaan useita kotimaisia ja kansainvälisiä kilpailuja, kuten yhdysvaltalaisen Uptime Instituten Green Enterprise IT -palkinnon vuonna 2010. Academica työllistää noin 60 henkeä, ja sillä on pääkonttori Helsingin Kalasatamassa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2010 oli 13,3 miljoonaa euroa. 

 

Lisätietoja:

Marko Vanninen, toimitusjohtaja, Academica Oy
puh: 045 670 0222, sähköposti: marko.vanninen@academica.fi

Jussi Hattula, sijoitusjohtaja, Teollisuussijoitus
puh: 040 066 9955, sähköposti: jussi.hattula@teollisuussijoitus.fi

Tatu Hemmo, varainhoitaja, Etera
puh. 050 403 2711, sähköposti: tatu.hemmo@etera.fi

 
Academica Oy on dynaaminen ICT-kokonaispalveluntarjoaja. Academican tuotetarjontaan kuuluu monipuoliset tietoliikenneyhteydet, hosting-palvelut ja IT-asiantuntijapalvelut. Academica toimii myös GSM-operaattorina ja tuottaa virtuaalivaihdepalveluita. Erityisesti Academica on satsannut laadukkaisiin ja ekotehokkaisiin konesalipalveluihin. Yhtiö on perustettu vuonna 1932, ja sen IT-liiketoiminta sai alkunsa vuonna 1985. Yhtiö on yksityisessä omistuksessa ja työllistää noin 60 ICT-ammattilaista Helsingissä. www.academica.fi

Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka edistää pääomasijoitustoiminnan keinoin suomalaista yritystoimintaa, työllisyyttä ja talouden kasvua. Teollisuussijoitus sijoittaa pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin. Pääomasijoituksia tarvitaan kohdeyritysten kasvun rahoitukseen, kansainvälistymiseen, yrityksistä versoviin uusiin liiketoimintahankkeisiin, merkittäviin teollisiin investointeihin sekä toimiala- ja yritysjärjestelyihin. Kohteena ovat kaikki toimialat. Yhtiö sijoittaa yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa, enintään puolella sijoitettavasta pääomasta ja omistuksesta. Teollisuussijoituksen sijoitukset ovat yli 670 miljoonaa euroa. www.teollisuussijoitus.fi

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera vakuuttaa kaikkien yksityisalojen työntekijöitä ja yrittäjiä. Se huolehtii työntekijöiden ja yrittäjien eläketurvasta ja edistää työhyvinvointia. Etera maksoi eläkkeitä 512 miljoonaa euroa 151 000 eläkkeensaajalle alkuvuonna 2011. Eläkevaroja turvaavia sijoituksia Eteralla on 5,5 miljardia euroa. www.etera.fi