Tesin puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2021 – Sijoittajien usko yhtiöiden kasvuun säilyi myös koronakriisin aikana

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Pääomasijoitusalalla koronakriisin vaikutukset ovat olleet odotettua vähäisempiä, systeemitason häiriöiltä on vältytty ja alkuvuoden 2021 kehitys jatkui erittäin positiivisena. Kansainväliset sijoittajat eivät vetäytyneet markkinasta aiempien kriisien tapaan. Suomalaisten pk-yritysten rahoitustilanne on parantunut ja startupit keräsivät alkuvuonna ennätysmäärän pääomia. Markkinassa on silti yhä kehitettävää.

”Yleinen talouskasvu on pandemian hiipumisvaiheessa ollut ripeää ja sijoitusten arvostustasot ovat nousseet. ​Korkeat arvostustasot näkyivät myös Tesin kasvaneessa tuloksessa, josta pääosa on laskennallista ja realisoitumatonta”, sanoo Tesin toimitusjohtaja Jan Sasse.

Tesi teki alkuvuonna 2021 uusia sijoituksia ja sitoumuksia 83 miljoonalla eurolla sekä rahastoihin että suoraan kasvuyrityksiin. Tesin kotimaiset rahastot keräsivät uutta pääomaa ja Tesin rahastojen kansainväliset sijoituskumppanit sijoittivat Suomeen selvästi edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa enemmän. Koronakriisiin liittyvien tilapäisten erityissijoitusohjelmien kysyntä on sen sijaan selvästi laskenut vuodesta 2020.

”Pääomasijoitusmarkkinan rahoittamat kasvuyritykset ovat merkittävässä roolissa uudistuvan ja kestävän talouskasvun aikaansaamisessa. Tesin roolina koronakriisissä on ollut rahoituksen ja tiedon kautta varmistaa kasvuyritysten toiminnan jatkuvuutta. Tilanteen normalisoituessa on luontevaa suunnata huomiota takaisin Tesin normaaliin sijoitustoimintaan”, sanoo Jan Sasse.

Vaikka pääoman saatavuus on parantunut alkuvuonna, on markkinassa yhä kapeikkoja, joiden täyttämisessä Tesillä on tärkeä rooli.

”Suomen haasteena ovat edelleen investointien vähäisyys, pääomasijoitusrahastojen pieni koko sekä pienten yritysten kasvu ja kansainvälistyminen keskisuuriksi”, Sasse jatkaa.

H1/2021 avainluvut (suluissa H1/2020)

  • Tesin uusia sijoituksia ja sitoumuksia EUR 83 milj. (183), joista
    • rahastositoumuksia EUR 47 milj. (110)
    • suoria sijoituksia yrityksiin EUR 12 milj. (23)
    • koronakriisiin liittyviä erityissijoitusohjelmasijoituksia EUR 24 milj. (50)
  • Kansainvälistä pääomaa Suomeen Tesin rahastojen sijoituskumppaneilta EUR 165 milj. (49)
  • Tesin kotimaisten rahastojen keräämä uusi pääoma EUR 427 milj. (333)
  • Uusia Suomeen sijoittavia pääomarahastoja 4 kpl (5)
  • Tesin taloudellinen tulos EUR 212 miljoonaa (7)
  • Tesin hallinnointavia pääomia 30.6.2021 EUR 2,1 miljardia (1,6), joissa rahastoja 100 kpl (98), rahastojen rahastoja 4 kpl (4) ja suoria kohdeyhtiösijoituksia 87 (63)

 

Lue lisää H1/2021 puolivuosikatsauksesta

Lisätietoja:

Jan Sasse, toimitusjohtaja, Tesi
+358 40 861 9151
jan.sasse@tesi.fi

Kuva: Jan Sasse

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin. Sijoitamme kannattavasti ja vastuullisesti ja luomme yhdessä uusia maailmalla menestyjiä. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 2,1 miljardia euroa. www.tesi.fi | @TesiFII