Tesin vaikuttavuuskatsaus 2019: Uudistuvaa kasvua kasvuyrityksiä rahoittamalla

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Tesi kehittää pääomasijoitusmarkkinaa ja parantaa yksityisen pääoman saatavuutta sekä edistää kasvua, kansainvälistymistä ja liiketaloudellisesti kannattavaa ja vaikuttavuudeltaan merkittävää toimintaa. Toimintamme ytimessä on pääomasijoittaminen rahasto- ja suorin sijoituksin sekä uutena strategisena teemana pääomasijoitusmarkkinan kehittävän ja sijoitustoimintaa tukevan näkemyksellisen tiedon tuottaminen sidosryhmiemme kanssa.

Tesi kehittää pääomasijoitusmarkkinaa, jotta suomalaisilla yrityksillä on riittävästi rahoitusta ja osaamista nousta uuteen kokoluokkaan. Tuemme yritysten kasvua ja kansainvälistymistä, ja edistämme osaavaa omistamista. Kasvuyritykset ovat keskeisiä toimijoita, kun globaaleja ongelmia ratkaistaan kestävällä tavalla. Siksi koko yhteiskunta hyötyy siitä, mitä yritykset ja niitä rahoittava pääomasijoitusmarkkina saavat aikaiseksi”, sanoo Tesin toimitusjohtaja Jan Sasse.

Kasvua ja kansainvälistymistä

Tesi tarjoaa yrityksille pääomasijoitusten kautta mahdollisuuden kasvaa sekä riskinottokykyä kansainvälisillä markkinoilla. Vuonna 2019 Tesin kohdeyritysten – suoraan ja rahastojen kautta – liikevaihto oli yhteensä 5 899 milj. euroa (+12 % edellisvuodesta) ja vienti 1 631 milj. euroa (+8 % edellisvuodesta). Nämä yritykset työllistivät Suomessa 43 000 henkilöä sekä kerryttivät verotuloja yhteensä yli miljardi euroa.

 

Monipuolista rahoitustarjontaa suomalaisille kasvuyrityksille

Vuonna 2019 Tesi teki sijoituksia yhteensä 133 milj. eurolla. Tesi antoi rahastositoumuksia 10 pääomasijoitusrahastoon yhteensä 89 milj. eurolla ja teki suoria sijoituksia 25 kasvuyritykseen 43 milj. eurolla.

Tesi toimii pitkäjänteisenä sijoittajana pääomasijoitusrahastoissa ja vahvistaa näin kasvurahoituksen tarjontaa suomalaisille yrityksille. Pääomasijoittajat tuovat yrityksille pääoman lisäksi arvokasta kansainvälisen liiketoiminnan osaamista sekä siihen tarvittavia verkostoja. Vuonna 2019 Tesi antoi sitoumuksia seitsemään kotimaiseen rahastoon yhteensä 75 milj. eurolla. Muiden sijoittajien sitoumukset näihin rahastoihin olivat yhteensä 810 milj. euroa, josta 574 milj. euroa oli kotimaista pääomaa ja vastaavasti 161 milj. euroa kansainvälistä pääomaa. Muuta rahoitusta rahastoihin kertyi siis yli kymmenkertaisesti Tesin sitoumuksiin verrattuna. Näiden lisäksi Tesi antoi sitoumuksia kolmeen kansainväliseen venture capital -rahastoon yhteensä 14 milj. eurolla.

Tesi tekee suoria vähemmistösijoituksia nopean kasvun teknologiayrityksiin, kasvua hakeviin pk-yrityksiin, toimiala- ja yritysjärjestelyihin sekä teollisiin hankkeisiin. Tesi tekee suorat sijoitukset aina markkinaehtoisesti vähemmistösijoituksina yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa. Vuonna 2019 Tesi sijoitti suoraan 25 yritykseen yhteensä 43 milj. euroa. Näihin yrityksiin kohdistui uutta riskipääomaa yhteensä lähes 180 milj. euroa, mikä on neljä kertaa Tesin sijoittama määrä.

Tesi kansainvälistää suomalaista pääomasijoitusmarkkinaa. Kotimaisten rahastojen lisäksi Tesi sijoittaa kansainvälisiin rahastoihin, jotka täydentävät sijoitusfokuksellaan ja osaamisellaan kotimaista pääomasijoitusmarkkinaa. Tavoitteenamme on lisätä later stage venture -rahoituksen tarjontaa suomalaisille kasvuyrityksille, mikä mahdollistaa suuremmat, kansainvälisesti kilpailukykyiset rahoituskierrokset. Tesi tekee yrityksiin myös suoria kanssasijoituksia yhdessä kansainvälisten sijoittajien kanssa. Vuonna 2019 Tesin kansainväliset sijoittajakumppanit sijoittivat suomalaisiin kasvuyrityksiin kaikkiaan 134 milj. euroa.

Tesin hallinnoima Kasvurahastojen rahasto -konsepti (KRR) palvelee kahta tarvetta: kotimaisille pääomasijoitusrahastoille saada kotimaisia instituutiosijoittajia mukaan rahastoihinsa ja näin synnyttää riittävän suuria rahastoja kohdeyritysten tarpeisiin sekä tarjota suomalaisille instituutiosijoittajille resurssitehokkaasti kotimaisia rahastoja sijoituskohteiksi. Vuonna 2019 KRR III antoi sitoumuksia neljään pääomasijoitusrahastoon. Kokonaisuudessaan KRR-rahastot ovat olleet vaikuttamassa yli 30 kotimaisen rahaston syntymiseen ja satojen suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen.

Tesi edellyttää sijoituskohteiltaan tuottojen ohella vastuullista ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa toimintaa. Tesi pyrkii edistämään diversiteettiä laaja-alaisesti omassa toiminnassaan sekä kohderahastoissa ja -yrityksissä muun muassa rekrytoinneissa ja seurantaa kehittämällä. Vuonna 2019 Tesin kohdeyrityksistä valtaosalla oli yritysvastuun kehittämistavoitteita, joissa korostuivat henkilöstö- ja asiakasnäkökulmat, ympäristötavoitteiden kuitenkin jäädessä usein vähemmälle huomiolle. Kohdeyritysten hallitukset ovat yhä hyvin miesvaltaisia (61 % yrityksissä vain miehistä koostuva hallitus). Johtoryhmissä on vähän enemmän myös naisjäseniä (38 % yrityksissä vain miehistä koostuva hallitus).

Tesi kehittää Suomen pääomasijoitusmarkkinaa tuottamalla ja jakamalla näkemyksellisestä tietoa. Lisäämme ymmärrystämme markkinakapeikoista, jotta voimme kohdistaa sijoituksiamme alueille, joilla vaikuttavuus olisi parhaimmillaan. Keräämme ja jalostamme omaa ja julkista dataa. Yhdistämme siihen kartuttamamme kokemuksen yhteistyössä sidosryhmiemme kanssa ja jaamme tietoa ja kokemuksia eteenpäin yhdessä heidän kanssaan. Vuoden 2019 aikana Tesi järjesti useita tapahtumia, jotka tarjosivat sijoittajille ja kasvuyrityksille mahdollisuuksia verkottumiseen ja oppimiseen.

Suomalaiset yritykset globaalien haasteiden ratkaisijoina

Tesin vuonna 2019 valmistunut strategia nostaa yhteiskunnallisen vaikuttavuuden toimintamme ajuriksi. Pyrimme ymmärtämään monipuolisemmin toimintamme vaikuttavuutta ja löytämään uusia keinoja sen ohjaamiseen. Kasvuyritysten innovaatiot ovat keskeisiä globaalien haasteiden ratkaisuun liittyvissä teknologisissa ja yhteiskunnallisissa murroksissa.

Keskeisinä keinoina vaikuttavuuden edistämisessä ovat toiminnan vaikutuksiin liittyvän uuden tiedon tuottaminen sekä pääoman kanavointi yrityksille, jotka pyrkivät osaamisellaan ja ratkaisuillaan mahdollisimman positiiviseen yhteiskunnalliseen nettovaikutukseen. Tesi kohdistaa vaikuttavuustavoitteet hiilineutraaliuden saavuttamiseen ja ilmastonmuutoksen torjuntaan sekä YK:n Agenda 2030 kestävän kehityksen tavoitteisiin. Tuemme ja rohkaisemme suomalaisia kasvuyrityksiä ratkaisemaan globaaleja haasteita sekä pyrkimään kestävään kehitykseen ja kasvuun muun muassa seuraavien teemojen puitteissa:

 ◆ Kestävä tuotanto ja resurssitehokkuus

◆ Kestävä kulutus ja kaupungit

◆ Uusiutuva energia ja energiatehokkuus

◆ Terveys ja hyvinvointi

◆ Oppiminen ja yhdenvertaisuus

Lue lisää:

Tesin vaikuttavuuskatsaus 2019

Lisätietoja:
Jan Sasse, toimitusjohtaja, Tesi
jan.sasse@tesi.fi, +358 40 861 9151

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin. Sijoitamme kannattavasti ja vastuullisesti ja luomme yhdessä uusia maailmalla menestyjiä. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 1,3 miljardia euroa. Omistamisen ja onnistumisen kunnianhimoa www.tesi.fi | www.dtg.tesi.fi | @TesiFII