Tesin vaikuttavuuskatsaus 2020: työssä painottui suomalaisten pk-yritysten auttaminen koronakriisissä

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Vaikka vuosi 2020 oli poikkeuksellinen, Tesi jatkoi onnistuneesti Suomen nostamista uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoitustoiminnallaan ja tuottamalla pääomamarkkinaa tukevaa tietoa. Kasvuyritysten auttamiseksi koronakriisissä Tesi otti käyttöön vakautus- ja Venture Bridge -rahoitusinstrumentit.

”Vuonna 2020 Tesin vastuullisuus- ja vaikuttavuustyössä painottui suomalaisten pk-yritysten auttaminen koronakriisissä. Jatkoimme lisäksi normaalia sijoitustoimintaamme, jonka tavoitteena on vaikuttavuudeltaan merkittävien suomalaisten yritysten kasvu ja kansainvälistyminen. Tätä pyrkimystä tuki myös pääomasijoittajien odotuksia aktiivisempi sijoitustoiminta ja suomalaisyritysten ennakoitua parempi sopeutumiskyky vaikeassa tilanteessa” kommentoi vuotta Jan Sasse, Tesin toimitusjohtaja. 

Kasvuyritysten vastuullisuustyössä korostuu henkilöstö ja asiakas

Tesi kysyy vuosittain niiden suomalaisten yritysten vastuullisuustyöstä, joihin se on ollut mukana sijoittamassa. Yritysvastuutavoitteita asettaneiden yritysten suhteellinen määrä on laskenut, mutta toisaalta vastuullisuustavoitteita asettaneilla yrityksillä on entistä useampia tavoitteita.

  • 75 prosentilla yrityksistä on vähintään yksi yritysvastuun kehittämistavoite (84 % ed. vuonna)
  • 43 prosentilla on kirjallinen yritysvastuupolitiikka (46 % ed. vuonna)
  • Naisia on 61 prosentissa johtoryhmistä (ed. vuonna 55 %)
  • Naisia on 41 prosentissa hallituksista (ed. vuonna 37 %)
  • CO2-päästölaskentaa toteuttavien yritysten määrä 13 % (6 % ed. vuonna)

Tavoitteena suomalaisten kasvuyritysten kasvu ja kansainvälistyminen 

Tesin sijoitustoiminnan ohjaavina tekijöinä ovat vastuullisuus ja vaikuttavuus, markkinaehtoisuus ja liiketaloudellisesti kannattava toiminta. Tesi on markkinakapeikkoihin rahoitusta tarjoava vähemmistösijoittaja, joka pyrkii yhteistyöllä lisäämään yksityisen pääoman saatavuutta.

Suomalaiset kasvuyritykset saivat vuonna 2020 rahoitusta Tesin ja Tesin kanssasijoittajien kautta 520 miljoonaa euroa, josta kansainvälisen pääoman osuus oli 171 miljoonaa. Tesi teki sijoituksia 248 miljoonalla eurolla, josta korona-ajan kahden väliaikaisen rahoitusinstrumentin osuus oli 71 miljoonaa.

Lisäksi Tesi teki kolme tutkimuskyselyä pk-yritysten tilanteesta koronakriisissä. Tulosten perusteella voitiin todeta yritysten selvinneen kriisistä odotettua pienemmillä negatiivisilla vaikutuksilla. Pääomasijoitusmarkkinaa tarkastelleiden pulssikyselyjemme mukaan pääomasijoittajien aktiivisuus säilyi odotettua parempana. Yritysten sekä omistajien sopeutumis- ja jatkorahoituskyvyn säilyminen onkin ollut rohkaisevaa kriisin keskellä. 

Katsaus löytyy alla.


Lisätiedot

Jan Sasse, toimitusjohtaja, Tesi
040 861 9151,
jan.sasse@tesi.fi

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin. Sijoitamme kannattavasti ja vastuullisesti ja luomme yhdessä uusia maailmalla menestyjiä. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 1,9 miljardia euroa. www.tesi.fi | @TesiFII

  • 2.9.2021
Vaikuttavuuskatsaus 2020

Vaikuttavuuskatsaus 2020

Lataa PDF