Unikie painaa kaasun pohjaan itseohjautuvien ajoneuvojen ohjelmistoteknologiakehittäjänä

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä
Unikien toimitusjohtaja ja perustaja Esko Mertsalmi

Unikien perustaja ja toimitusjohtaja Esko Mertsalmi uskoo yrityksen vahvan kansainvälistymisen jatkumiseen.

CapMan Growth ja Tesi ovat tehneet 12 miljoonan euron pääomasijoituksen vauhdittaakseen ohjelmistoteknologiayritys Unikien teknologiakehitystä ja kansainvälistä kasvua. Suomen kolmanneksi nopeimmin kasvanut teknologiayritys (2019) työllistää yli 300 henkilöä ja sen liikevaihdosta noin kolmannes tulee viennistä. Unikien vuoden 2019 liikevaihto oli 26,9 miljoonaa euroa ja vuoden 2020 liikevaihtoennuste on noin 35 miljoonaa euroa.

Digitalisoituvassa maailmassa teknologiakehittäjät määrittelevät kehityksen kulun. Ohjelmistoteknologiayritys Unikie on yksi näistä. Unikien toiminnan ydin on ajoneuvo- ja viestintäteknologioiden leikkauspisteessä. Suomalainen erikoisosaaminen tekoälyn, sensorifuusion, tietoverkkojen ja tietoturvan alueilla luo vientiyritykselle ainutlaatuisen kilpailuedun.

”Perustamisesta lähtien olemme keskittyneet kansainvälistymiseen investoimalla teknologiakehitykseen ja kansainväliseen myyntiin. Keskeistä myöhemmän kehityksen kannalta on ollut se, että kansainvälinen toiminta aloitettiin heti alussa. Nyt asiakkaitamme ovat johtavat saksalaiset autonvalmistajat, raskaiden koneiden markkinajohtajat sekä teknologiakehittäjien maailman terävin kärki tietoverkkojen ja tietoturvan alalla”, kertoo yhtiön toimitusjohtaja ja yksi perustajista Esko Mertsalmi.

Viisivuotias Unikie on nyt siirtymässä kasvussaan seuraavaan vaiheeseen, jossa tavoitellaan lopullista läpimurtoa kansainvälisessä markkinassa. Ajoneuvoteknologia laajasti nähtynä, mukaan lukien tietoverkot ja tietoturva, ovat maailmanlaajuisesti isossa murroksessa. Tämä murros mahdollistaa Unikien kasvupolun, kun ollaan valmiina investoimaan kansainvälisen myyntiorganisaation nopeaan pystyttämiseen ja teknologiakehitykseen.

”Tässä murroksessa erotumme eduksemme erityisesti oman teknologiakehityksen ja sitä kautta laajan teknologia-kompetenssipohjan ansiosta. Osaamiseemme lukeutuvat sulautettu ohjelmointi, laitteistot, verkon reunalla tehtävä prosessointi yhdistyen IT-taustajärjestelmiin sekä näitä kaikkia yhdistävät tietoturvaratkaisut”, Mertsalmi korostaa.

Osana Unikien kasvustrategiaa ja kasvun skaalautumista Unikie ilmoitti marraskuun alussa vaihtavansa toimitusjohtajaa. Kokenut yritysjohtaja, tekniikan tohtori Seppo Kuula ottaa vetovastuun vuoden 2021 alkupuolella. Mertsalmen mukaan Unikien tulevaisuuden rakentaminen tästä eteenpäin vaatii systemaattisempaa otetta operatiiviseen johtamiseen ja Kuulalla on näyttöjä liiketoiminnan rakentamisesta ja skaalaamisesta uuden teknologian kasvuyhtiöissä sekä isojen kansainvälisten operaatioiden ketterästä kulttuuriohjauksesta. Mertsalmi itse keskittyy jatkossa Unikien liiketoiminnan kehittämiseen hallitustyön kautta.

Pääomasijoituksella pyritään varmistamaan yli 30 prosentin vuosikasvu jatkossakin

Unikie on investoinut omiin teknologia-alustoihin jo yli 10 miljoonaa euroa ja suunnitelmana on saman kokoluokan investointi teknologian kaupallistamiseen ja kansainvälistymiseen seuraavan kahden vuoden aikana.

”Yrityksen kasvunopeus ja toisaalta kansainvälisen markkinan kova imu ovat luonteva peruste pääomasijoituksen ottamiselle. Haimme kansainvälisen kasvun ylläpitämiseen laadukkaita sijoittajia, joiden avulla pyritään varmistamaan yli 30 prosentin vuosikasvu jatkossakin sekä lisääntyvän pääoman, että osaamisen kautta”, Mertsalmi sanoo.

CapMan Growth ja Tesi innostuivat Unikien tarinasta ja näkevät Unikiessa potentiaalia nousta kansainväliseksi teknologiavientiyritykseksi.

”Olemme seuranneet Unikien kasvutarinaa jo pidemmän aikaa. Halu kansainvälistyä teknologioiden kautta on omien arvojemme mukaista. Yrittäjävetoinen tiimi ja upeat onnistumiset kansainvälisissä kärkiasiakkuuksissa tekivät meihin vaikutuksen”, CapMan Growthin managing partner Juha Mikkola kertoo.

”Valmistelimme pääomasijoituskierrosta kaksi vuotta ja tarjolla oli monenlaisia vaihtoehtoja. Yhteinen prosessimme CapManin kanssa kesti puolitoista vuotta. Tänä aikana opimme tuntemaan toisemme hyvin ja ehdimme muovata molemmille sopivan kasvustrategian. Vahva kotimainen sijoittajakonsortio mahdollistaa lisärahoituksen myös jatkossa ja takaa vahvan kasvupohjan yritykselle”, perustelee Mertsalmi pääomasijoittajien valintaa.

Nyt saadulla rahoituksella vahvistetaan erityisesti kansainvälistä myyntiä ja markkinointia. Lisäksi fokuksena on tuotehallinnan ja tarjooman kehittäminen nykyisten teknologia-alustojen tueksi.

”Näemme yrityksen tilanteen erittäin hyvänä ja meillä on kaikki tarvittavat edellytykset rakentaa Suomeen aidosti kansainvälinen ja merkittävä ajoneuvoteollisuuden ja tietoliikennealan ohjelmistoteknologiakeskittymä. Rahoituksella varmistamme suotuisaa kansainvälistymiskehitystä ja se mahdollistaa strategiamme toteutumisen”, Mertsalmi valottaa suunnitelmia.

Lisätietoja:

Esko Mertsalmi, toimitusjohtaja, Unikie, +358 400 675 918, esko.mertsalmi@unikie.com
Juha Mikkola, managing partner, CapMan Growth, +358 50 5900522, juha.mikkola@capman.com
Joni Karsikas, sijoitusjohtaja, Tesi, +358 40 827 0395, joni.karsikas@tesi.fi

Unikie Oy on vuonna 2015 perustettu vaativiin device-edge-cloud -pohjaisiin ohjelmistoihin keskittyvä teknologiayritys. Pääsegmentit ovat autoteollisuus, älykkäät koneet, teollisuus 4.0 ja tietoliikenne. Keihäänkärkenä on Unikie AI Vision, globaaliin markkinaan skaalautuva autonomisen ajamisen (AD) kokonaisvaltainen ratkaisu. Unikie on Suomen kolmanneksi nopeimmin kasvanut teknologiayritys ja toimii Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Puolassa ja Yhdysvalloissa. Perustuen Unikien asiantuntemuksen ja teknologiaratkaisujen vahvaan kysyntään on yhtiön seuraava tavoite saavuttaa yli 100meur liikevaihto. Unikien asiakkaita ovat mm. Sandvik, Nokia ja Valmet.

CapMan Growth on johtava suomalainen kasvusijoittaja, joka tekee merkittäviä vähemmistösijoituksia startup-vaiheen jo ohittaneisiin, merkittävään kasvuun ja kansainvälistymiseen tähtääviin yrityksiin. Unikie on CapMan Growthin toisen kasvusijoitusrahaston toinen sijoitus. CapMan Growth on osa CapMania, johtavaa pohjoismaista pääomasijoittajaa. CapMan on kehittänyt satoja yhtiöitä ja kiinteistöjä ja luonut merkittävää arvoa viimeiset 30 vuotta yhtenä pääomasijoitusalan edelläkävijöistä Pohjoismaissa. CapMan hallinnoi yhteensä yli 3 miljardin euron pääomia ja toimii laajasti listaamattomalla markkinalla paikallisesti erikoistuneiden tiimien kautta. Sijoitusalueet kattavat vähemmistö- ja enemmistösijoitukset kohdeyhtiöihin, kiinteistösijoittamisen ja infrastruktuurisijoittamisen.

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin. Sijoitamme kannattavasti ja vastuullisesti ja luomme yhdessä uusia maailmalla menestyjiä. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 1,6 miljardia euroa. Omistamisen ja onnistumisen kunnianhimoa www.tesi.fi | @TesiFII