Vastuullisen kalankasvatuksen edelläkävijä Fifax keräsi 12 miljoonan euron rahoituksen

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Kuivan maan kalankasvatukseen erikoistunut Fifax Ab on kerännyt onnistuneen rahoituskierroksen kasvunsa vauhdittamiseksi. Uusien sijoitusten avulla tuotanto pystytään tuomaan täyteen kapasiteettiin. Pidemmällä aikavälillä yhtiön tavoitteena on kartoittaa kasvumahdollisuuksia sekä kasvattaa tuotantokapasiteettia ja tuoda näin ympäristövaikutuksiltaan minimaalinen kirjolohi yhä useamman saataville.

Vuonna 2012 perustettu Fifax keräsi päättyneellä kierroksella 12 miljoonan euron rahoituksen. Yhtiöön sijoittivat Tesi, Turret, Veritas ja Säästöpankki Ympäristö sekä joukko yksityissijoittajia. Nykyisistä omistajista kierrokseen osallistuivat mm. Holdix, FV Group, Etrisk ja Ålands Ömsesidiga Försäkringsbolag.

”Tuotamme ensiluokkaista kirjolohta edistyksellisellä ja ympäristövaikutuksiltaan minimaalisella kuivan maan RAS-kiertovesitekniikalla. Menetelmän avulla pystymme tarjoamaan kaloille ihanteellisen kasvuympäristön puhdistetussa vedessä ympäri vuoden. Samalla haluamme osaltamme parantaa meriemme puhtautta. Olemme iloisia, että vastuullinen ruoantuotanto kiinnostaa uusia sijoittajia”, toteaa Fifaxin toimitusjohtaja Samppa Ruohtula.

Rahoituskierros mahdollistaa tuotannon käyttöönoton kiihdyttämisen mm. biomassan kasvattamisella sekä panostuksilla myyntiin- ja markkinointiin. Myös prosesseja ja teknisiä ratkaisuja tullaan edelleen optimoimaan.

”Olemme tehneet vuosia töitä teknologian hiomiseksi ja kaloille parhaan kasvuympäristön luomiseksi. On hienoa, että olemme nyt siinä pisteessä, että pääsemme kunnolla vauhtiin Ahvenanmaan laitoksella ja voimme jatkaa toiminnan kehittämistä uusien sijoitusten tukemana, alamme kärkijoukossa”, Fifaxin sijoittajien enemmistöä edustavan pääomasijoitusyhtiö Helmet Capitalin osakas Robin Blomqvist kertoo.

Fifaxin Ahvenanmaalla sijaitsevalla tuotantolaitoksella on mahdollista kasvattaa kirjolohta Suomen ja Ruotsin markkinoille jopa 3 200 tonnin vuositahtia. Tällä hetkellä noin 25 henkeä työllistävä laitos on täyden tuotantovolyymin saavutettuaan alallaan yksi Pohjois-Euroopan suurimmista.

Fifaxin kuivan maan kalankasvatuslaitos Eckerössä, Ahvenanmaalla

Kalankasvatus kuivalla maalla minimoi ympäristövaikutukset

Rahoituskierrokseen osallistuneen Tesin sijoituspäällikkö Miikka Salminen näkee Fifaxin vastaavan tulevaisuuden ruoantuotannon haasteisiin kestävällä tavalla: ”Maailman väestö jatkaa kasvuaan ja meidän pitää keksiä uusia tapoja tuottaa ruokaa ympäristöä kuormittamatta. Fifaxin kuivan maan kalankasvatuksessa päästöt ja ympäristövaikutukset ovat huomattavasti pienemmät kuin monen muun eläinproteiinin valmistuksessa. Menetelmä on hyvä esimerkki kiertotaloudesta, jolle tulevaisuuden ruoantuotanto tulee perustumaan. Teknologian avulla pystytään tuottamaan terveellistä, korkealaatuista kalaa ympäri vuoden. Näillä asioilla on yhä suurempi merkitys niin kuluttajille kuin koko maailman mittakaavassa.”

Fifaxin käyttämä RAS-teknologia perustuu miltei täysin suljetun laitoksen periaatteeseen, jossa kalat elävät kuivalla maalla suurissa altaissa. Tuotantoon käytetään Itämerestä pumpattua vettä, jota suodatetaan, puhdistetaan ja käytetään yhä uudelleen. Tällä tavoin kaloille luodaan puhdas elinympäristö ja minimoidaan mereen kohdistuvat ympäristövaikutukset. Ulkoisilla tekijöillä, kuten säällä, lämpötilalla, ympäristöllä ja vedestä johtuvilla häiriötekijöillä ei ole vaikutusta kasvuympäristöön tai kaloihin. Konkreettisesti tämä näkyy tasaisen korkeana laatuna, toimitusvarmuutena sekä antibioottivapaana lopputuotteena.

Lisätietoja:

Samppa Ruohtula
toimitusjohtaja
Fifax Ab
+358 40 559 8812
samppa.ruohtula@fifax.ax

Miikka Salminen
sijoituspäällikkö
Tesi oy
+358 40 535 4758
miikka.salminen@tesi.fi

Fifax Ab on vuonna 2012 perustettu kuivan maan kalankasvatukseen erikoistunut yhtiö, jonka päämääränä on saavuttaa johtava asema kuivan maan kalankasvatuksessa, jotta kaikkialla maailmassa voidaan nauttia lähellä tuotettua, terveellistä kalaa ympäri vuoden. Fifaxin tuotantolaitos sijaitsee Ahvenanmaalla Eckerössä. fifax.ax

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin. Sijoitamme kannattavasti ja vastuullisesti ja luomme yhdessä uusia maailmalla menestyjiä. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 1,6 miljardia euroa. Omistamisen ja onnistumisen kunnianhimoa – tesi.fi | @TesiFII