Tekoälyhypeen liittyvää turhautumista eivät lievennä uutisotsikot, joissa suunnitellaan siirtokuntaa Marsiin turvapaikaksi tekoälyn käynnistämältä kolmannelta maailmasodalta (IL 12.3.2018). Merkittävä osa uutisoinnista tuntuukin liittyvän joko mullistavien mahdollisuuksien hehkuttamiseen tai apokalyptisten uhkakuvien maalaamiseen, yleisimpänä työpaikkojen massakadolla pelotteleminen. Rauhoittelevat asiantuntijalausunnot hautautuvat hypetyksen ja hysterian alle.
Kuten oivallisella Elements of AI -verkkokurssillakin heti kättelyssä todetaan, ei tekoälylle varsinaisesti ole edes yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Olennaisessa osassa on tietokoneen tai ohjelman kyky toimia autonomisesti ja kehittyä ”harjoittelemalla”. Sovelluskohteet liittyvät usein numeroiden, tekstin, kuvien ja puheen tulkitsemiseen tai koneelliseen tuotantoon. Esimerkiksi Stanfordin tutkijat syöttivät algoritmille 62 000 kissan kuvaa ja saivat sen tunnistamaan missä kuvissa on kissa. Myöhemmin tosin MIT:n tutkijat onnistuivat huijaamaan Googlen kuvantunnistusalgoritmin tunnistamaan kissat guacamoleksi.
Vielä on matkaa siihen, että kone kirjoittaa sähköpostit puolestamme, hoitaa lapset ja vanhukset tai edes ohjaa luotettavasti autoa marraskuisissa olosuhteissamme. Silti, jos kissan tunnistaminen onnistuu jo tänään, luulisi syöpäsolunkin tunnistamisen onnistuvan. Syöpäsolujen löytämistä helpottavia koneoppimisalgoritmeja kehittää pelkästään Suomessa useampi yhtiö, kuten Aiforia ja Mvision. Suomalaisosaamista edustavat myös Utopia Analytics, joka käyttää tekoälyä verkkokeskustelujen moderointiin, ja Optofidelity, jonka konenäköä käyttävä robotti automatisoi kosketusnäyttöjen testausta. Monella muullakin sovellusalueella voidaan realistisesti automatisoida laaja joukko kapeita mutta paljon lisäarvoa tuottavia tehtäviä.
Tekoäly ei ole ensimmäistä kertaa hypesyklin huipulla. Korkealentoisten visioiden pohdiskelulla on paikkansa, mutta mikäli odotuksia ei säädetä realistiselle tasolle, voi käydä kuin edellisten hypesyklien jälkimainingeissa. Tällöin yritysten, tutkijoiden ja sijoittajien kiinnostus lopahti lyhyessä ajassa. Tämä olisi sääli, sillä yritysmaailma on edelleen täynnä automatisoimatonta manuaalista työtä ja hyödyntämätöntä dataa rahoitusalalta terveyspuolelle. Tarvitsemme tekoälyä, jotta voimme itse keskittyä johonkin tuottavampaan, tai hauskempaan. Vaikkapa kissakuviin.