Harri Kerminen cleantech-yhtiö MetGenin hallituksen puheenjohtajaksi

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Harri Kermisellä on 30 vuoden kansainvälinen kokemus kemianteollisuudesta. Hän on toiminut Kemira Oyj:n toimitusjohtajana sekä aiemmin vastannut muun muassa yhtiön paperi- ja selluteollisuuden liiketoiminta-alueesta, joka on myös MetGenille tärkeä toimiala. Kerminen toimii tällä hetkellä hallituksen puheenjohtajana Finprossa sekä hallituksen jäsenenä Finnair Oyj:ssä, Tikkurila Oyj:ssä, Outokumpu Oyj:ssä, Normet Oy:ssä ja Achema Groupissa.

“Haluan olla mukana vaikuttamassa lupaavan suomalaisyrityksen menestykseen hallitustyöskentelyn kautta. MetGenin teknologia saa aikaan merkittäviä energiasäästöjä paperi- ja selluteollisuudessa”, kommentoi Harri Kerminen nimitystään. “Olen päässyt tutustumaan innovatiiviseen yrittäjäporukkaan, jolla on kansainvälistä näkemystä ja ymmärrystä kohdemarkkinoistaan. Oma sijoitukseni vahvistaa sitoutumistani yhtiöön ja toimii esimerkkinä siitä, miten suomalaisten yritysten kasvun edistämiseen voi osallistua. Haluan henkilökohtaisesti olla edesauttamassa tämän nuoren suomalaisyrityksen menestymismahdollisuuksia antamalla kokemukseni ja kontaktini yrityksen käyttöön.”

“Olemme erittäin tyytyväisiä, että saamme Harri Kermisen hallitukseemme”, sanoo MetGenin toimitusjohtaja Alex Michine. “Odotamme hänen osallistumistaan ja näkemyksiään tuotteidemme kaupallistamiseen liittyen paperi- ja selluteollisuuden, biopolttoaineiden ja vesiteknologian aloilla. Muodostamalla kansainvälisesti tunnetun hallituksen sitoudumme hyvään hallinnointitapaan ja rakennamme yhteistyöverkostoa teollisten toimijoiden kanssa.”

MetGen keräsi viime vuoden lopussa 2,2 miljoonan euron pääomasijoituskierroksen, johon osallistuivat Sofinnova Partnersin Green Seed Fund, Suomen Teollisuussijoitus Oy, Finnvera Oyj ja HST Partners Oy.

Lisätietoja:

Hallituksen puheenjohtaja Harri Kerminen, MetGen Oy, puh: +358 500 817 230, sähköposti: harri.kerminen@hstpartners.fi

Toimitusjohtaja Alex Michine, MetGen Oy, puh: +358 40 543 37 40, sähköposti: alex@metgen.com

MetGen kehittää disruptiivisia entsyymituotteita, joilla saavutetaan merkittävää tehokkuutta sellu- ja paperiteollisuudessa ja bioetanolin valmistuksessa. Lisäksi tuotteilla poistetaan jätevedestä myrkyllisiä mikropollutantteja. MetGen tarjoaa entsyymiratkaisuja erilaisten lignoselluloosapohjaisen biomassan esikäsittelyyn. MetGenin entsyymituotteilla saadaan energiasäästöjä puumassan jalostusvaiheessa sellu- ja paperiteollisuudessa. Bioetanolin valmistuksessa MetGen mahdollistaa kustannustehokkaan ligno-selluloosapohjaisten sokerien tuotannon. MetGenin erityinen kilpailuetu on kyky räätälöidä ja sopeuttaa entsyymit vaativiin teollisiin käyttöolosuhteisiin ja asiakassegmentin erityisiin tarpeisiin. www.metgen.com