Kovaa kasvua kohdeyrityksissä: liikevaihto +12%, vienti +17%, henkilöstön määrä +13%

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Pääkohdat Teollisuussijoituksen vaikuttavuudesta vuodelta 2015 olivat:

  • Kohdeyritysten kasvu vuonna 2015:
    • Kohdeyritysten liikevaihto kasvoi Suomessa yli 12% ja se oli yhteensä 4,8 miljardia euroa (+447 milj. euroa). Samalla ajanjaksolla Suomen BKT kasvoi 1%.
    • Kohdeyritykset kasvattivat vientiään 17% ja se oli yhteensä 1,1 miljardia euroa (+136 milj. euroa). Samaan aikaan Suomen vienti väheni -3,8%.
    • Kohdeyritysten henkilöstön määrä kasvoi Suomessa 13%, ja se oli yhteensä 33 000 henkilöä (+3500 henkilöä). Samalla ajanjaksolla Suomen työllisten muutos oli -0,4%
  • Pääomasijoitusmarkkinan kehittäminen: Suomalaisiin yrityksiin kohdistui eniten venture capital -sijoituksia Euroopassa BKT:hen suhteutettuna, sijoitukset yli kaksinkertaistuneet neljässä vuodessa 
  • Kannattavaa sijoitustoimintaa: Teollisuussijoituksen tulos vuonna 2015 oli 86 milj. euroa verojen jälkeen, yli ajan kertyneet voittovarat olivat vuoden 2015 lopussa 213 milj. euroa. 
     

Teollisuussijoituksen toimitusjohtaja Martin Backman kommentoi yhtiön vaikuttavuutta:

”Teollisuussijoituksella on merkittävä rooli suomalaisen pääomasijoitusmarkkinan kehittäjänä, ja yhtiö onkin mahdollistanut monipuolisen rahoitustarjonnan suomalaisilla pääomasijoitusmarkkinoilla. Kansainvälisten sijoittajien aktiivisuus Suomessa on selvästi lisääntynyt viime vuosina. Kansainväliset sijoittajat tuovat pääoman lisäksi moninkertaisen määrän osaamista ja verkostoja yritysten kasvua vauhdittamaan.

Toimintamme ytimessä on suomalaisyritysten kasvun ja kansainvälistymisen mahdollistaminen riskirahoituksella sekä aktiivisella omistajuudella. Hyvä esimerkki tästä on ohjelmistoyhtiö M-Files, jonka liikevaihto on Teollisuussijoituksen omistuksen aikana kasvanut 250% ja henkilöstön määrä yli kaksinkertaistunut. Toinen hieno esimerkki vaikuttavuudestamme yksittäisessä yrityksessä oli riskinjakaminen saksalaisen Meyerin ostaessa Turun telakan. Kannattavat ja kasvavat sijoituskohteet luovat pohjan omalle kannattavuudellemme.”

Lue lisää: Teollisuussijoituksen vaikuttavuuskatsaus 2015

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Martin Backman, Teollisuussijoitus
puh: +358 9 6803 6875, s-posti: martin.backman@teollisuussijoitus.fi

Suomen Teollisuussijoitus Oy on pääomasijoitusyhtiö, joka vauhdittaa yritysten menestystarinoita rahastosijoittamisen ja suorien sijoitusten kautta. Tarjoamme lupaavimmille kasvuyrityksille liiketoimintaosaamista ja kansainvälisiä verkostoja yrityksen kasvustrategian toteuttamiseksi. www.teollisuussijoitus.fi ja @TesiFII