Merkittävä vähemmistösijoitus vahvistaa Lamorin markkina-asemaa

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Suomen Teollisuussijoitus Oy ja Etera julkistivat tänään Lamor Corporation Ab:hen tekemänsä vähemmistösijoituksen. Sijoitus muodostaa osan laajempaa kokonaisuutta, jolla yhtiön rahoitustilannetta vahvistetaan ja jossa yhtiö muun muassa siirtyy Sampo Pankin / Danske Bankin asiakkaaksi. Näiden toimenpiteiden ansiosta Lamor pystyy investoimaan uusiin liiketoimintamalleihin sekä tutkimus- ja kehitystoimintaan ja tätä kautta viemään yhtiön toimintaa eteenpäin.

 ”Rahoitusjärjestelyjen ansiosta voimme paremmin toteuttaa suuren mittakaavan projekteja, joissa otamme keskeisemmän roolin öljyntorjuntaratkaisujen toimittamisessa avaimet käteen -periaatteella”, sanoo Lamor Corporation Ab:n toimitusjohtaja Fred Larsen.

”Suuret öljyvahingot ovat saaneet laajaa julkisuutta viime vuosina, öljynetsintätoiminta arktisilla alueilla ja merialueilla lisääntyy, ja määräykset tiukkenevat koko ajan. Kaiken tämän vuoksi öljyvahinkojen torjunta-alan odotetaan kasvavan voimakkaasti lähitulevaisuudessa. Otamme lämpimästi vastaan uudet sijoittajamme tässä lupaavassa tilanteessa, ja olemme varmoja siitä, että yhteistyömme hyödyttää meitä kaikkia”, hän lisää.

”Viimeisin suuri saavutuksemme on merkittävä Qatar Petroleum -yhtiön kanssa solmittu kolmivuotinen sopimus, jonka nojalla vastaamme QP:n öljyntorjunta- ja pelastusosaston (OS&ERD) öljynkeräyslaitteiston käytöstä ja hoidosta. Sopimukseen sisältyy myös öljynkeräystyövoiman ja johtohenkilöstön toimittaminen sekä koulutus. Vähän aikaa sitten solmimme myös merkittävän laitteistontoimitussopimuksen Australian meriturvallisuusviraston kanssa”, Larsen sanoo.

”Haluamme olla mukana kehittämässä merkittävää suomalaista ympäristöteknologian yritystä sekä rahoittamassa yhtiön kasvua. Yhtiöllä on vahva asema maailmanlaajuisilla markkinoilla ja erityistä osaamista arktisilla alueilla toimimisessa. Yhtiö sopii markkinoiden kasvun ja toimialansa vuoksi hyvin sijoitusfokukseemme”, sanoo johtaja Antti Kummu Teollisuussijoituksesta.

”Haastavassa maailmantalouden tilanteessa Suomi tarvitsee vahvoja vientiyrityksiä. Olemme mielellämme mukana hankkeessa, jossa suomalaiset instituutiot sijoittavat kotimaiseen yritykseen, jonka tuloista yli 90% tulee viennistä”, sanoo Eteran varainhoitaja Pekka Ahlajärvi.

Lisätietoja:

Vesa Tiitinen
Talousjohtaja, Lamor Corporation
Puh. +358 40 700 1917, vesa.tiitinen@lamor.com

Antti Kummu
Johtaja, yritysjärjestelyt, Suomen Teollisuussijoitus Oy
Puh. +358 50 432 4486, antti.kummu@teollisuussijoitus.fi

Pekka Ahlajärvi
Varainhoitaja, Etera
Puh. +358 40 840 3199, pekka.ahlajarvi@etera.fi


Lamor
on maailman johtavia tehokkaiden ja toimivien öljyntorjunnan ja öljynkeräyksen laitteiden, palvelujen ja ratkaisujen tarjoajia. Yhtiö on kehittänyt brändiään järjestelmällisesti jalostaessaan tuote- ja palveluvalikoimaansa ja laajentanut toimintansa kattamaan koko maailman. Lamorin liikevaihto vuonna 2011 oli n. 63 miljoonaa euroa. Yrityksen palveluksessa on yli 100 alan ammattilaista neljällä mantereella, ja tuotantoverkoston kautta epäsuorasti noin 450. Lamorin tavoitteena on pysyä maailman johtavana öljynkeräyslaitteistojen ja -palvelujen toimittajana nopeasti kasvavassa markkinasegmentissä. www.lamor.com

Suomen Teollisuussijoitus Oy on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka edistää pääomasijoitustoiminnan keinoin suomalaista yritystoimintaa, työllisyyttä ja talouden kasvua. Teollisuussijoitus sijoittaa pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin. Pääomasijoituksia tarvitaan kohdeyritysten kasvun rahoitukseen, kansainvälistymiseen, yrityksistä versoviin uusiin liiketoimintahankkeisiin, merkittäviin teollisiin investointeihin sekä toimiala- ja yritysjärjestelyihin. Kohteena ovat kaikki toimialat. Yhtiö sijoittaa yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa, enintään puolella sijoitettavasta pääomasta ja omistuksesta. Teollisuussijoituksen sijoitukset ovat yli 690 miljoonaa euroa. www.teollisuussijoitus.fi

Etera on keskinäinen eläkevakuutusyhtiö, jonka perustehtävä on huolehtia työntekijöiden ja yrittäjien eläketurvasta ja edistää työhyvinvointia. Eteran asiakkaita ovat niin yritykset, yhteisöt, yrittäjät kuin kotitaloudetkin. Vuonna 2011 Etera vastasi 214 000 työntekijän ja 5 800 yrittäjän eläketurvasta. Eläkkeitä Etera maksoi noin miljardi euroa 150 000 eläkkeensaajalle. Eläkevaroja turvaavia sijoituksia Eteralla on noin 5,3 miljardia euroa. www.etera.fi