Metgen: Entsyymeistä tehoa tuotantoon

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Kuva: MetGen Oy

Kaarinalaisen MetGen Oy:n kehittämät entsyymit kiinnostavat metsäteollisuutta ja bioetanolin valmistajia. Niiden avulla prosessit tehostuvat ja energiaa säästyy luonnonmukaisin keinoin.

Toimintansa alkuvaiheessa MetGen sai rahoitusta Finnveralta ja Tekesiltä. Viime vuonna ranskalainen pääomasijoitusyhtiö Sofinnova Partners, Teollisuussijoitus, Finnvera ja HST Partners sijoittivat yritykseen 2,2 miljoonaa euroa.

Alex Michinen mukaan pääomasijoitus edistää MetGenin tuotteiden kaupallistamista kansainvälisille markkinoille ja uusien tuotteiden kehittämistä.

”Sijoittajaryhmän kokoonpano tukee hyvin tavoitteitamme, ja esimerkiksi Sofinnova Partnersin verkostot ja alan kokemus auttavat meitä tuotekehityksessä ja markkinoinnissa.” toteaa Alex Michine.

Lue koko haastattelu Kasvu-lehdestä 2/2013

 

Biotuote Kasvupolku

Lokakuussa käynnistyneet Bioketju ja Biotuote Kasvupolut huipentuivat torstaina 20.11.2014 Äänekosken valtuustosalissa, jolloin MetGen julistettiin Biotuote Kasvupolun voittajaksi. Kasvupoluilla oli mukana 20 yritystä, jotka tapasivat kahden Kiitoratapäivän aikana loka-marraskuussa 10 eri alan asiantuntijaa sparraten kasvusuunnitelmiaan uudelle tasolle. MetGenin myynti- ja markkinointijohtaja Harri Niemelä kiittelee Kasvupolun prosessia uusista eväistä tuotteen paketoinnissa.

”Saimme Kasvupolulta hyviä eväitä siihen, kuinka tuotettamme kannattaa rakentaa ja viedä eteenpäin. On mielenkiintoista päästä keskustelemaan Metsä Fibren asiantuntijoiden kanssa uuden biotuotetehtaan mahdollisuuksista”, sanoi Niemelä odottavaisena.

MetGenin lisäksi Biotuote Kasvupolulla jaettiin kunniamaininnat NOBI – Nordic Biorefinery Oy:lle sekä kuopiolaiselle FA Forest Oy:lle.

Kasvupolkujen kolme parasta yritystä jatkavat sparrausta 27.11. Metsä Groupin Biotuotetehtaan Kasvun kiitoratapäivässä, jossa yritykset pääsevät Metsä Fibren ja Metsä Forestin asiantuntijoiden sparrattavaksi. Lisäksi Kasvupolkujen voittajat pääsevät suoraan Kasvu Open 2015 –sparrauskilpailuun finaaliin.

Lue lisää: Biotuote Kasvupolku