Nimityksiä Teollisuussijoituksessa: Anne Riekki talousjohtajaksi, Thomas Ahlström pääomasijoitustoiminnan neuvonantajaksi

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Sijoitusjohtaja Anne Riekki, OTK, KTM on nimitetty Suomen Teollisuussijoitus Oy:n talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi talousjohtaja Marko Häikiön opintovapaavuoden ajaksi.

Talousjohtajana Riekki johtaa Teollisuussijoituksen taloudesta, hallinnosta ja omaisuudenhoidosta vastaavaa tiimiä.

–  Valtion pääomasijoitusyhtiön vaikutus Suomen pääomasijoituskentässä on merkittävä. Rahasto- ja suorien sijoitustemme kautta olemme sijoittajana tällä hetkellä noin 450 kasvuyrityksessä, Riekki kommentoi.

Anne Riekki aloitti Teollisuussijoituksessa vuonna 2007 sijoituspäällikkönä ja nimitettiin sijoitusjohtajaksi 2009. Näissä tehtävissä hän on syventynyt erityisesti kotimaiseen ja kansainväliseen rahastosijoittamiseen.

Riekki viettää vapaa-aikaansa perheensä kanssa mökkeillen ja veneillen.

Kauppatieteiden maisteri Thomas Ahlströmon toiminut 1.9. alkaen pääomasijoitustoiminnan neuvonantajana valtion pääomasijoitusyhtiössä,
Suomen Teollisuussijoitus Oy:ssä.

– Toimintaympäristömme on mielenkiintoinen erityisesti nyt, kun pääomasijoitusala on finanssikriisin jälkeisessä murroksessa. Yritysjärjestelyissä erilaiset oman pääoman ehtoiset rahoitusinstrumentit tulevat entistä tärkeämmiksi, kun menneinä vuosina helppo lainarahoituksen saatavuus on kiristynyt, Ahlström arvioi.

Aiemmin Ahlström on toiminut perustamassaan sijoitusalan konsulttiyhtiössä Helmi Capital Ltd:ssä sekä Skandinaviska Enskilda Banken AB:ssä mm. Suomen maajohtajana sekä Helsingin yhtiön toimitusjohtajana. Työvuosista kymmenen hän vietti rahoitusalalla ulkomailla, Lontoossa ja Sydneyssä.

Thomas Ahlströmillä on myös usean vuoden kokemus hallitustyöskentelystä rahoitus-, teollisuus- ja pääomasijoitusyhtiöissä.

Vapaa-ajallaan hän mielellään metsästää.

Lisätietoja:

-talousjohtaja Anne Riekki, Suomen Teollisuussijoitus Oy,
matkapuh. 040 766 6794, anne.riekki (at) teollisuussijoitus.fi

– pääomasijoitustoiminnan neuvonantaja Thomas Ahlström,
Suomen Teollisuussijoitus Oy,
matkapuh. 050 550 2330, thomas.ahlstrom (at) teollisuussijoitus.fi