Sakari Tamminen Teollisuussijoituksen hallituksen puheenjohtajaksi

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Työ- ja elinkeinoministeriö
Tiedote 165/2014
1.9.2014

Martin Backman Suomen Teollisuussijoitus Oy:n toimitusjohtajaksi

Suomen Teollisuussijoitus Oy:n hallitus on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi DI, KTM Martin Backmanin (44). Kansainvälisestä pääomasijoitustoiminnasta laajaa kokemusta omaava Backman aloittaa yhtiön toimitusjohtajana 1.9.2014. Backman siirtyy Teollisuussijoitukseen CVC Capital Partners -yhtiöstä Tukholmasta. 

Yhtiön perustamisesta toimitusjohtajana lähes 20 vuoden ajan toiminut Juha Marjosola jää eläkkeelle syyskuussa 2015 ja toimii siihen saakka senior advisor -roolissa sekä hoitaa hallitusjäsenyyksiä. Marjosolan johdolla yhtiöstä on kehittynyt erittäin arvostettu ja merkittävä toimija pääomasijoitusmarkkinoilla.  

– On hyvä, että uudella toimitusjohtaja Backmanilla on myös kansainvälistä kokemusta pääomasijoitustoimialalla. Teollisuussijoituksen toimintaa on tarkoitus kehittää maamme pääomasijoitusmarkkinoiden kansainvälistämiseksi. Alkuvuonna julkistettu ulkopuolinen arvionti antaa suuntaa muutoksille, toteaa elinkeinoministeri Jan Vapaavuori.
 

Hallituksen puheenjohtajaksi Sakari Tamminen

Samassa yhteydessä myös yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jukka Alho jättää tehtävänsä. Teollisuussijoituksen hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi on valittu 1.9.2014 alkaen vuorineuvos Sakari Tamminen

– Pääomasijoitustoiminnan lisäksi yhtiön vastuuta on laajennettu kattamaan myös valtion teollisuuspoliittisista sijoituksista huolehtiminen. Yhtiön tehtävän muututtua katsoin yhtiön jatkokehittämisen kannalta parhaaksi siirtää hallituksen vetovastuun eteenpäin, Jukka Alho toteaa. 

– Jukka Alho on vuodesta 2012 luotsannut Teollisuussijoituksen hallitusta ammattitaitoisella otteella ja vienyt läpi kehityshankkeita sekä vastannut uuden toimitusjohtajan valinnasta, mistä haluan lausua hänelle parhaat kiitokseni. Sakari Tammisen vankka teollisuustausta täydentää Teollisuussijoituksen hallitukselta vaadittavaa monipuolista osaamisprofiilia ja antaa erinomaisen lähtökohdan yhtiön toiminnan kehittämiseen lähivuosina, korostaa Vapaavuori. 

Hallituksen uuden puheenjohtajan tausta tukee myös Kataisen hallituksen kevään kehysriihipäätöksen mukaisen 100 miljoonan euron uudistuva teollisuus -sijoitusohjelman menestyksekästä käynnistämistä sekä yhtiön roolia elinkeinopolitiikan välineenä. Uuden ohjelman puitteissa riskirahoitusta on tarkoitus suunnata erityisesti strategisille teema-alueille/kasvualoille, joita ovat cleantech, biotalous, digitalous sekä terveysteknologia. 

Teollisuussijoitus sijoittaa pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin, yhdessä ja samoin ehdoin yksityisten sijoittajien kanssa. Teollisuussijoituksen hallinnoitavat varat ovat noin 900 miljoonaa euroa. Sijoituskohteina on suoraan ja rahastojen kautta 515 yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin 50 000 henkilöä. 

Lisätiedot:
Ylijohtaja Petri Peltonen, TEM, p. 0295 063 662

Tiedote TEM:n sivuilla.