Suomalais-venäläinen investointiohjelma nanoteknologia-alalle

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Valtion pääomasijoitusyhtiö Suomen Teollisuussijoitus Oy ja Russian Corporation of Nanotechnologies -yhtiö (Rusnano) ovat allekirjoittaneet Moskovassa aiesopimuksen investointiyhteistyöstä. Yhteistyön tavoitteena on sijoittaa 50 miljoonaa euroa nanoteknologiaa soveltaviin, sekä Suomessa että Venäjällä toimiviin, nopeasti kasvaviin ja kansainvälistyviin yrityksiin.

Investointiyhteistyön tiivistäminen on osa työ- ja elinkeinoministeriön ja Rusnanon joulukuussa 2008 allekirjoittaman yhteistyösopimuksen toteutusta.

”Molemmissa maissa on huippuluokan nanoteknologiaosaamista. Tänään on otettu tärkeä askel rahoitusyhteistyössä nanoteknologiaan liittyvien innovaatioiden kaupallistamisen edistämiseksi. Tämä avaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia nanoteknologia-alan suomalaiselle osaamiselle ja yrityksille”, totesi elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen allekirjoitetun aiesopimuksen merkityksestä.

Suomessa nanoteknologia on yksi kansallisen innovaatiopolitiikan painopisteistä. Tekes koordinoi kansallista FinNano-ohjelmaa vuosina 2005–2010. Ohjelman tavoitteena on tehostaa nanoteknologian siirtymistä yritysten käyttöön ja varmistaa, että Suomen kilpailukyky nanoteknologian alueella vahvistuu ja kasvaa kansainvälisesti houkuttelevaksi myös uudelle yritystoiminnalle.

Tekes, opetusministeriö, Nanotekniikan osaamisklusteri ja Suomen Akatemia investoivat vuosina 2005–2010 kansallisiin nanotieteiden ja -teknologian kehittämisohjelmiin yli 120 miljoonaa euroa.


Lisätietoja:

– valtiosihteeri Riina Nevamäki, työ- ja elinkeinoministeriö, puh. 040 705 2593
– teollisuusneuvos Antti Valle, työ- ja elinkeinoministeriö, puh. 040 700 4741
– johtaja Henri Grundstén, Suomen Teollisuussijoitus Oy, puh. 050 431 0840

 

FinNano-ohjelma: www.tekes.fi/finnano
Suomen Teollisuussijoitus Oy, www.teollisuussijoitus.fi
Russian Corporation of Nanotechnologies: http://www.rusnano.com