Tuomas Lang: Ovet auki kasvurahalle

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Suomi voi monipuolistaa kasvupääoman lähteitä poistamalla esteitä potentiaalisten sijoittajien tieltä, sanoo Suomen pääomasijoitusyhdistyksen puheenjohtaja Tuomas Lang.

Valtion kasvupanostukset ovat ensiarvoisen tärkeitä, mutta samalla valtion pitäisi tehdä kaikkensa pääomamarkkinoiden monipuolistamiseksi. Tämä on tärkeää, sillä talouskasvu ja uudet työpaikat ovat yhä enemmän pienten ja keskisuurten yritysten menestyksen varassa.

Pääomasijoittajat ovat olleet vahva voima nopeimmin kasvaneissa pk-yrityksissä. Lang viittaa Kauppalehden listaukseen, jossa oli Suomen 50 nopeimmin kasvanutta yritystä vuodesta 1999 alkaen. Näistä joka toisen omistajana oli pääomasijoittaja, vaikka niiden omistus koko yrityskannasta on pieni.

Lang selittää asiaa sillä, että tyypillisen pk-yrittäjän kasvun esteenä ovat suhteellisen alhainen riskinottokyky, vähäinen halu kasvaa ja kansainvälistyä sekä joskus myös osaamisen puute. Pääomasijoittajilla on kaikkia näitä.

”Meillä on voimakas sisäänrakennettu tarve kasvattaa ja kansainvälistää kohdeyrityksiä. Riskinottohalua siis löytyy”, sanoo Lang, joka itse on pk-yrityksiin sijoittavan Intera Partnersin hallituksen puheenjohtaja.

Kriittistä osaamista pääomasijoittajat puolestaan hankkivat tapauskohtaisesti kunkin kohdeyrityksen tarpeiden mukaan. Tämän takia Suomen kannattaisi luoda edellytykset sille, että pääomasijoitusala kasvaisi ja monipuolistuisi.

Kansantalous vauhtiin

Laajan kasvuyritysohjelman esittänyt FVCA kannustaa huomioimaan yritykset kaikessa lainsäädännössä sekä avaamaan kotimarkkinat kilpailulle myös julkisella sektorilla.

Valtiolla on keskeinen rooli jatkossakin FVCA:n visioissa. Yhdistys muun muassa kannustaa jatkamaan Kasvurahastojen Rahaston kaltaista toimintaa ja kohdistamaan Tekesin rahoitusta entistä korkeamman riskin projekteihin.

Suomen talouden kasvu on tärkeää pääomasijoittajille samalla tavoin kuin pääomasijoittajien kasvu taloudelle.

Lue koko haastattelu Kasvu-lehdestä 1/2015.